maanantai 26. heinäkuuta 2010

Bandirin päiväkirjamerkinnät 8

Bandirin ja Karlonin tarina jatkuu siitä, mihin ensimmäinen luku jäi. Taidan tehdä samoin, kuin ensimmäisen luvun suhteen, eli koko luku tulee blogiin aluksi pieninä palasina, jonka jälkeen kokoan ne yhdeksi tiedostoksi. Homma tuntui toimivan ainakin ensimmäisen luvun suhteen...

2: Matka alkaa

Joskus mietin, mihin suuntaan elämäni olisi kääntynyt, ellen olisi tavannut Iseleä. Olisinko jatkanut elämääni kiertelevänä palkkasoturina, ellemme olisi auttaneet Karlonin kanssa noidaksi syytettyä muukalaista, josta tuli sittemmin ensin työnantajamme ja ajan kuluessa ystävämme? Millaisia kokemuksia, iloja ja suruja maailma olisi muutoin minulle tarjonnut?

Olen kertonut Karlonille näistä mietteistäni, mutta häntä eivät moiset asiat mietitytä; hän on tyytyväinen.

"Älä murehdi menneitä, vaan suunnittele tulevaa, puolihaltia!" hän sanoo minulle ja palaa pajaansa ja työnsä pariin. Hän on kiireinen, niin hän on nykyään aina, eikä hänellä riitä kärsivällisyyttä jahkailuilleni. Hän alkaa olla jo vanha; vaikka hän vielä jaksaa heiluttaa vasaraansa ja lausuu varmasti takomiaan esineitä vahvistavat voimasanat, on hänen parrassaan jo yhtä paljon harmaata kuin tummaa, eikä hänen näkönsä ole enää samanlainen kuin ennen. Luulen hänen pelkäävän tulevaa yhtä paljon kuin minä haikailen menneitä.

Hän on kuitenkin oikeassa. Minä olen puolihaltia, ja minulla on vielä edessäni paljon vuosia - enemmän kuin ystävälläni Karlonilla. Minun pitäisi tehdä kuten hän sanoo ja lakata murehtimasta menneitä. Minun olisi katsottava tulevaisuuteen.

Niin kauan kuin jatkan tätä Karlonin painostamana itselleni ottamaa tehtävää, en kuitenkaan voi hylätä menneisyyttä.

"Haikailuni ovat osaksi sinun syytäsi, ystäväni", totean hänelle ja hymyilen.



Seisoimme Seppien kadulla, jota myös Kääpiökaduksi kutsuttiin. Se sijaitsi kaukana Varmasin keskustasta, ja oli jo iltapäivä, mutta Karlon oli kertonut tietävänsä Kääpiökadulta erään, joka voisi tietää jotain Adgarin kadonneesta aikakirjasta, tai ainakin Mernbarin metsästä, johon kyseinen kirja oli Iselen ja Karlonin tuntemien tarinoiden mukaan kadonnut.

Jasnirobek Kivikirveen kauppareitit kulkevat Mernbarin metsän kautta aina Dalras-kukkuloille saakka", seppä oli kertonut, "ja Kivikirveen klaani tuntee myös Mernbarin metsän vanhat tarinat ja aarteet. Jasnir osaa neuvoa meitä ainakin siinä, mistä Adgarin kirjaa voisi ainakin yrittää etsiä, ja hän osaa varoittaa meitä Mernbarin metsän vaaroista."

Niinpä minä, Karlon ja Isele suuntasimme kulkumme Kääpiökadulle. Seppien katu sijaitsi kaukana Varmasin keskustasta ja hieman erillään itse kaupungistakin, ja kun pääsimme määränpäähämme, oli aurinko laskemaisillaan mailleen, ja katu oli hiljainen. Jotkut muutamista vastaantulijoista tervehtivät Karlonia, mutta useimmat kiiruhtivat jo kotejaan kohti.

Onneksemme Jasnirin pienen puodin ikkunoista paistoi vielä valo; epäilemättä kääpiö laski liiketoimintansa voittoja. Jasnir ei ollut Varmasin kiltaseppien mittapuulla erityisen merkittävä kauppias, mutta aina löytyi niitä, jotka halusivat tutustua Kivikirveen klaanin kuuluihin käsityötaidon näytteisiin, ja Jasnirobek osasi puhua ihmiskauppiaat pyörryksiin kääpiön sinnikkyydellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti