Vuoden 2010 Top 10

Lähestyvän vuodenvaihteen kunniaksi on jälleen aika koota jotain siistejä juttuja kuluneelta vuodelta.

10 - Dragon Keeper (Robin Hobb)
"Realm of the Elderlings" -maailmasta kertova kirja Robin Hobbilta. Ei niin hyvä kuin Näkijän taru, Liveship Traders tai Lordi Kultainen -trilogia, mutta siitä huolimatta kelpo tarinaa. Kyllä Hobb voisi vielä Fitziinkin minun puolestani palata.

9 - Suuren sodan vuodet (Peter Englund)
Loistava kirja kolmikymmenvuotisesta sodasta ja ruotsalaisesta sotilaasta. Sen verran innostuin, että kirjoitin sivuaineen teemaseminaarin tämän inspiroimana. Pitäisi lukea vielä jatko-osa, "Voittamaton".

8 - Conquest (Juliet Barker)
Mielenkiintoinen kirja englantilaisten hallitsemasta osasta Ranskaa satavuotisen sodan aikana.

7 - Miekkamestari (Arturo Pérez-Reverte)
Tämä miekkamestarista ja 1870-luvun Espanjaan sijoittuvasta murhamysteeristä kertova kirja on tullut luettua muutamaan kertaan, mutta vasta nyt löysin sen (englanninkielisenä) omaksi asti. Loistava kirja, loistava ostos.

6 - Mount & Blade: Warband
Tämä pc-peli koukutti pahasti kesällä ja syksyllä. Onneksi pääsin irti, että muutkin hommat alkoivat taas edetä.

5 - Raven: Blood Eye (Giles Kristian)
Mukava ja viihdyttävä seikkailutarina viikinkien retkistä 800-luvun Englantiin. Pitäisi tarkistaa, onko kirjailijalta muita kirjoja.

4 - Castles & Crusades
Mielenkiintoinen näkökulma D&D-tyyliseen roolipelaamiseen.

3 - Maus (Art Spiegelman)
Kaverin suosittelemana tutustuin tähän sarjakuvaan, enkä katunut.

2 - Dragon Age RPG Set 1 & Set 2 playtest
Dragon Age RPG on ehkä vuoden aikana tutuiksi tulleista roolipeleistä mielenkiintoisin niin maailmaltaan kuin säännöiltäänkin. Vielä kun pelaamaan pääsisi.
Edit: Epäselvyyksien välttämiseksi kyseessä on siis pöytäroolipeliversio. Tietokoneversion 1-osaa, Dragon Age: Originsia, olen pelannut hieman, mutta Mount & Blade oli mielenkiintoisempi ja siihen koneen tehot riittivät paremmin, joten Origins on alkuvaiheissaan ja siellä se varmaan tovin vielä pysyykin. Oli sekin kyllä ihan mielenkiintoisen oloista "synkkää" fantasiaa.

1 - Game of Thrones (tv-sarja)
Tätä on odotettu koko vuosi kuin kuuta nousevaa - ja odotus sen kuin jatkuu.

Ja jälleen Top10 jäi liian ahtaaksi, kuten viime vuonnakin... Olisi pitänyt olla vähintään Top20, että kaikki mielenkiintoiset, kuten esimerkiksi Towers of Midnight, olisi saatu mainittua.

Roolipelejä via Mumble & Cacoo

Pääsin eilen osallistumaan tekniikan ihmeiden ansiosta EBoG-sivustoa pyörittävän Maken D&D 4th Edition -roolipeliin Forgotten Realms -kampanjassa nimeltään Threads of Sanity.

Pelasin Maken GMPC:nä toiminutta barbaari/riimupappia nimeltään Alukain. Peli oli aloitettu 1-tasoa korkeammalta, ja pelaajat olivat jo 7-tasolla, joten täytyy kyllä myöntää, että olin varsinkin ihan pelin alussa aivan pihalla 4-edikan power-listan kanssa (olisi pitänyt tutustua vielä enemmän hahmoon etukäteen, kun mahdollisuus oli). Sitten kun päästiin vauhtiin niin homma sujui mielestäni aivan hyvin. Sen verran hommaan tykästyin, että Alukainin kuoltua taistelussa kahta hippogriffiä ja jonkinlaisia vesipetoja vastaan päätimme tuoda minut mukaan ihan omalla hahmollani. Kyllä, sen verran n00b olin, että pelaamani hahmo kuoli.

Mielestäni Mumble (yhteydenpitoa varten verkossa) ja Cacoo (karttoja varten)toimivat hyvin pelissämme. Cacoossa kartat piirtyivät helposti ja tokeneiksi valittuja kuvia oli vaivaton liikutella. Ääni kulki Mumblen kautta selvästi ja ilman suurempia pätkimisiä. Lisäksi oli helppoa keskittyä peliin samalla kun lämmitin itselleni tee-vettä (minusta tällainen härvääminen on "porukan silmissä" aina ollut vaikeaa). Jotenkin roolipelaaminenkin sujui paremmin kuin olin kuvitellut, vaikka oma kipeä kurkkuni ja ekan kerran jännitys hieman rajoittikin omaa antautumista rooliin.

D&D:n uusimman laitoksen sääntöjäkin tuli ensimmäistä kertaa kunnon pelissä testattua. Homma toimi yllättävän hyvin, vaikka taisteleminen oli kyllä aika hidasta esimerkiksi Praedoriin verrattuna. Noiden powereiden ja kaikkien vaihtoehtojen selaaminen vie aikaa. Taistelu oli selkeästi taktisten valintojen tekemistä, eikä sellaista brutaalilla nopeudella etenevää kaaosta, johon olen tottunut. Ilman apuvälineitä myös hahmonluonti olisi varmaan melkoista työtä, mutta siihen löytyy onneksi valmiita hahmonluontigeneraattoreita ja jopa Wizards of the Coastin oma Character Builder.

Taistelun hitaudesta huolimatta peli oli mielestäni mukava, ja toivottavasti saadaan jatkettua Mumble & Cacoo -pelejä jatkossakin. Voisin kuvitella, että taistelutkin nopeutuvat sitten, kun oman hahmon optiot muistaa tarkemmin ja homma muutenkin rutinoituu.

Hyvää syntymäpäivää, Praedor!

Vuorelan ajatuksia roolipeleistä Praedorin 10-vuotisen taipaleen kunniaksi.

Syntymäpäivän kunniaksi olisi voinut kirjoittaa itsekin sanan tai pari, mutta kello on liian paljon, että saisin mitään järkevää päästä pihalle. Todettakoon vain, että Praedor on edelleen Maailman Paras Peli. :)

Inside Game of Thrones

Uusi, nyt jo 10-minuuttinen esittelyvideo tulevasta Game of Thrones -sarjasta. Näemme ensimmäistä kertaa muun muassa Gendryn, ser Alliser Thornen ja monia, monia muita mielenkiintoisia asioita.

Kylmien väreiden aika

Uusi teaser Game of Thrones tv-sarjasta. Ihan järkyttävän siistiä settiä!

GoT-kuvia, uusia ja vanhoja

Jo aikaisemmin nähtyjä ja uusia kuvia korkealla resoluutiolla.

Awesome vai awesome?

EDIT: Promoa tänään(kö?) julkaistavasta 15 minuutin dokumentista, Inside Game of Thronesista. Lyhyt pätkä, mutta kylmät väreet kulkivat selkää pitkin...

Mielenkiintoinen löytö

Löysin mielenkiintoisen minipelin interneteissä surfaillessani. Internetit on juuri tällä tavalla jännä paikka; sieltä löytää välillä positiivisiakin yllätyksiä, tällä kertaa Lady Blackbird -niminen minipeli.

Eli tuossa on valmis lähtötilanne steampunk-henkiseen peliin, valmishahmot ja lyhyet melko mutkattomat säännöt. Tämä kiinnitti huomioni lähinnä sen takia, että olin itse ideoinut jotain hyvin samantapaista sähköpostiropeja silmällä pitäen. Steampunk ei minua niin hirveästi kiinnosta, mutta tuo nyt kääntyy oikeastaan melkein mihin vain.

Hienoja kuvia Game of Thrones -sarjasta (HBO)

Varsin asiallisia kuvia tulevasta Game of Thrones tv-sarjasta.

En ole aivan myyty aivan kaikille ritareiden/asemiesten varusteille, mutta erityisesti Mark Addyn kuningas Robert ja Nikolaj Coster-Waldaun Jaime Lannister yleisesti vakuuttavat. Myös Peter Dinklagen Tyrion vaikuttaa hyvälle. Pahimmalta Lapsukselta vaikuttaa edelleen tuo Emilia Clarken Daenerys.

Viimeinen toivomus (Andrzej Sapkowski)

Viimeinen toivomus on puolalaisen Andrzej Sapkowskin The Witcher-nimisen sarjan ensimmäinen suomennettu osa (suomeksi Noituri). Kirjasarjasta on tehty myös samannimininen peli.



Viimeinen toivomus on rakenteeltaan novellimaisia tarinoita sisältävä kokoelma. Tarinoiden välissä on näytöksiä, jotka kulkevat nimellä "Järjen ääni", ja valottavat päähahmo Geraltin, rivialaisen noiturin, taustoja, ystävyyssuhteita ja tuntoja. Järjen ääni -osien lisäksi kirjasta löytyi kuusi novellia.

Viimeisen toivomuksen maailma on hyvin omintakeinen ja myös hyvin mielenkiintoinen - mielestäni varsin geneerisen kannen perusteella oletin paljon kliseisempää kirjaa. Tarinoiden teemat ovat hyvin synkkiä, ja mukana on myös mielenkiintoista pohdintaa pahuudesta, ihmisyydestä ja hirviöiden lahtaamisen oikeutuksesta. Maailma oli peruselementeiltään hyvin geneerinen - löytyy haltioita, kääpiöitä, hiisejä ja peikkoja - mutta Sapkowski tuo perinteisiin fantasiaelementteihin mukavasti twistiä.

Päähahmo Geralt oli mielestäni varsin perinteinen Tuomari-tyyppisen "antisankarin", kohtalon työhönsä valitseman esitaistelijan ja rahasta työskentelevän palkkamiekan sekoitus. Oikeastaan aika mitäänsanomaton "erityinen ja erilainen" sankari; noiturikoulutuksen myötä huippusoturi ja myös enemmän tai vähemmän pätevä loitsija. Erottuu ympäristöstään erikoisen ulkonäkönsä puolesta. Pitää kiinni periaatteistaan. Haukotus.

Totta puhuakseni odotin ehkä Viimeiseltä toivomukselta enemmän. Nyt odottamani kirja tuotti pienen pettymyksen. Tarinat eivät kiinnostaneet, eivätkä hahmotkaan kiinnostaneet. Maailma oli jokseenkin kiinnostava - mutta ei lopulta totta puhuakseni oikein kiinnostanut. Kirjasta ei jäänyt oikein mitään erityisen maittavaa käteen.

Erityisen pulmalliseksi koin kirjan kielen. En tiedä, johtuiko tämä käännöksestä, onko puola jotenkin erityisen vaikeaa vai oliko syy minussa, mutta minun oli hyvin vaikea seurata tarinankuljetusta. Lisäksi välillä teksti - varsinkin vuoropuhelu - oli jotenkin... kömpelöä - epäluonnollista. Tosin dialogi onnistui välillä heittämään ihan teräviäkin pistoksia, mutta kokonaisuus ei vakuuttanut.

En tiedä mitä tästä kirjasta sanoisi. En minä kyllä siitä mitään erikoisen hienoa irti saanut. Vähän sellainen "meh"-fiilis jäi. Ehkä odotukset sitten olivat liian kovat. Parasta kirjassa oli ehkä se, että useimmat hahmoista oli väritetty erilaisia harmaasävyillä, eikä kirjasta löytynyt kovin selkeää "hyvä - paha" -akselia.

Wheel of Time: Towers of Midnight (Robert Jordan & Brandon Sanderson)

Ajan Pyörä pyörii, ja Tarmon Gai'don on melkein käsillä. Lohikäärmeen joukot kerääntyvät taisteluun Pimeän valtiasta vastaan, ja varjonsikiöt laskeutuvat Turmion maasta. Viimeinen taistelu on koittanut. Tämä on Robert Jordanin ja Brandon Sandersonin 13. Ajan Pyörä-kirjan, Towers of Midnightin (tästä lähin "ToM"), kantava teema.



Sain kirjan luettua eilen, ja tämä oli pitkästä aikaa sellainen kirja, joka tuli ahmittua loppuun; unettomat yöt eivät haitanneet, tärkeää oli vain tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi - sitten jännittävä tilanne katkaistiinkin siirtymällä toiseen tarinapolkuun, ja sitten sekin oli luettava, että pääsi takaisin ensimmäisen juonen kimppuun.

Kuulemani mukaan Sandersonilla ei olisi ollut yhtä paljon valmista materiaalia ToM:ia varten kuin The Gathering Stormissa oli. Mielestäni tämä myös näkyy kirjoituksessa; tyylistä löytyy enemmän sellaisia sanavalintoja, joita en ainakaan muista Jordanin käyttäneen. Myös juonenkuljetus on ripeämpää. Sanderson ei ole kuvailijana aivan Jordanin tasoinen, mutta toisaalta hän ei liioin juutu kuvailemaan jokaisen hahmon sukkien väriä ja takin kuviointia. Sanderson antaa mielestäni enemmän tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle, vaikka toisaalta sanotaan, että Sanderson "kuljettaa lukijoita enemmän kädestä". En tiedä, minulla ei ainakaan tällainen tunne ollut ToM:ia lukiessani.

Kirjan tärkeimmiksi juonikuvioiksi nousivat Perrinin ja Matin tarinat; Perrinin "susiveli"-tarina saatiin päätökseen, ja Sanderson sai myös Matin tarinaan eloa enemmän kuin The Gathering Stormissa. Elyane oli edelleen tylsä, mutta Aviandhe oli kirjan positiivinen yllättäjä; hänen (lyhyen) osuutensa nimittäisin ehkä ToM:n kohokohdaksi.

Viimeisen taistelun lähestyminen ja joukkojen kerääntyminen on koko ajan esillä. Uusia juonikuvioita ei niinkään enää luoda, vaan vanhoja yritetään selvittää. Randista on tulossa todella Lohikäärmeen ennustusten messias-hahmo (power level 9000 olisi vähättelyä), ja mielestäni The Gathering Stormin Rand oli kyllä mielenkiintoisempi kuin ToM:n Rand - mutta tämän kanssa mennään.

Yksi asia Ajan pyörän loppuhuipennuksessa minua tällä hetkellä vaivaa. Viimeinen taistelu on lähellä, ja maailman kohtalo on vaakalaudalla, mutta tällä hetkellä tuntuu selvästi siltä, että Valon voimat tulevat voittamaan taistelun. Epätoivoa, jota olisin toivonut Varjon voimien kerääntymisestä tulevan, ei ainakaan minulle kirjassa herännyt. Esimerkiksi "pahuuden kuplat", ehkä konkreettisin ja vaarallisin esimerkki Tarmon Gai'donin lähestymisestä, vaikuttavat lähinnä harmittavalta epämukavuudelta.

Liian moni sarjan alusta asti joukoissa porskuttaneista hahmoista on hengissä - mitä menetyksen tunteita Ajan pyörän sankarit ovat todella tunteneet? Yhdessä välissä kirjassa uskoin jo, että yksi "tärkeistä" hahmoista heittäisi henkensä - mutta ei, hänet pelastettiin. Samoin jälleen todisyettiin kahta-kolmea onnellista paritusta. Yksi näistä oli ainakin minulle yllätys, ja melkein pudistelin epäuskoisena päätäni; ei ole todellista.

Hei, tämä on Viimeinen taistelu! Lohikäärme tulee murtamaan maailman! Missä ovat menetykset? Missä on epätoivo? Ei tässä ole aikaa mennä naimisiin - nyt taistellaan Varjoa vastaan!

Epätoivon ja menetysten puuttumisesta huolimatta Towers of Midnight oli mielestäni vahva jatko-osa Ajan pyörän tarulle, ja Sanderson on ansainnut paikkansa sarjan päättäjänä. Seuraavaa kirjaa, Ajan pyörän tarinan päättävää A Memory of Light -teosta, en millään malttaisi odottaa puoltatoista vuotta.

Maus (Art Spiegelman)

Aikoinaan tuli paljon sarjakuvia, ja kyllä sitä vieläkin innostuu lukemaan, kun vain saa hyviä tarinoita käsiinsä. Esimerkiksi kaveriltani sain viime vuoden aikana Marvelin Annihilation-tarinakokonaisuuden, joka oli kyllä rautaista settiä.

Nyt samainen kaverini löi käteeni Art Spiegelmanin kaksiosaisen Maus-tarinan, joka kertoo taiteilijan isästä ja tämän kokemuksista II maailmansodan aikana puolanjuutalaisena. Toisaalta samaan aikaan käsitellään nykyajassa Spiegelmanin ja hänen isänsä ongelmallista suhdetta. Spiegelman luo useasti käsiteltyyn aiheeseen uutta väriä kuvaamalla kansallisuudet ja ihmisryhmät eläiminä: juutalaiset ovat esimerkiksi hiiriä, saksalaiset kissoja, puolalaiset sikoja ja amerikkalaiset koiria.




Kaverini jos kuka tuntee sarjakuvat, ja koska hän tätä suositteli, niin tiesin, että sarjakuva olisi todennäköisesti laadukasta. Siitä huolimatta onnistuin yllättymään positiivisesti. Tarinan kaksijakoisuus (II maailmansodassa ja nykyhetkessä kulkeminen) toimi siis hyvin, ja vaikka juutalaisten kokemista kärsimyksistä onkin kirjoitettu paljon tarinoita, onnistui Maus tuomaan erikoisella tyylillään uutta aiheeseen. Eikä tarina voi olla herättämättä ajatuksia:

"Ehkä kaikkien tulisi tuntea syyllisyyttä. Kaikkien! Ikuisesti!"

Spiegelmanin kuvitus on koruttomalla tavalla kaunista, aivan kuin vanhoista sanomalehtien sarjakuvista, mutta ovelalla sijoittelulla ja ruutujen käytöllä jokseenkin identtiset hahmot onnistuu erottamaan toisistaan. Siitä huolimatta joissain kohdissa piti miettiä kahteen kertaan, että kukakohan nyt puhuu, kun ruudussa on kaksi täysin samannäköistä hiirtä. Eri hahmoille olisi voinut luoda hieman luonnetta kuvituksessa, mutta toisaalta hahmojen "tasapäistäminen" saattaa olla myös harkittu tyylikeino.

Teksti on mielenkiintoista. En tiedä, onko kyse suomentajan "virheestä", vai onko jo kyse alkuperäiskielestä, mutta välillä sarjakuvan kieli on tietyllä tavalla kömpelöä. Esimerkiksi possessiivisuffiksit on jätetty lähes kokonaan pois, ja tekstissä sanotaan tyyliin "minun auto". Toisaalta tämä tuo mukavaa puhekielisyyttä tekstiin, ja voin kyllä hyvin kuvitella vanhan miehen puhumassa noin kertoessaan tarinaansa vuosien takaa.

Kaiken kaikkiaan kovaa settiä, joka herätti ajatuksia. Yllättäen isän ja pojan nykyhetkessä tapahtuva kanssakäyminen oli vieläpä parempi osa tarinaa, mutta myös II maailmansodan osiot olivat hyvää lukemista.

Odottavan aika on pitkä, eli Castles & Crusades -pelin tilaus

Opiskelukiireet ja päälle painavat maisterivaiheen opinnot ja tutkielmat saavat aikaan ahdistusta; it is known. Gradua pitäisi vääntää ja sivuaineeseenkin pitäisi saada kandin verran tekstiä aikaiseksi, tenttejä on pitkin vuotta ja koulussa pitäisi käydä nini kotilaitoksella kuin kahdensadan kilometrin päässäkin. Hommaa siis riittää ja rakas VR tulee tänä vuonna entisestään tutuksi. Tuskinpa tulee kuluvana lukuvuonna hirveästi pelailtua pöytäroolipelejä - mutta eihän sitä tiedä.

Kiireistä johtuvaa ahdistusta ja levottomuutta parantamaan tilasin Troll Lord Games -peliyhtiön Castles & Crusades -roolipelin. Sen pitäisi ilmestyä päiviäni piristämään ensi viikon mittaan. Noita fantasiapelejä alkaa olemaan hylly pullollaan, mutta toivon Castles & Crusadesin täyttävän sellaisen yksinkertaisen, klassiselta D&D:ltä "tuntuvan" pelin aukon; Pathfinder on aika monimutkainen, samoin True20 tuntuu edelleen monimutkaiselta. Dragon Age ei tunnu D&D:ltä. Praedor on edelleen Paras Peli Koskaan, mutta sekään ei tunnu D&D:ltä, ja suomennettu D&D saa minussa aina jotenkin aikaan ahdistusta...

Mutta, jospa tuosta Castles & Crusadesista saisi sellaisen sopivan D&D-pelin, jota jaksaisi itsekin johtaa. Varovaisen demoversion silmäily ja arviot ainakin kertovat hyvää. Tässä voisi olla se peli, jolla saisi kuvattua sitä fiilistä mikä pienen pään sisällä oli, kun ensimmäistä kertaa luki Forgotten Realmsista tai Dragonlancesta...

Kaikki riippuu tietenkin siitä, kuinka helppo pelissä on rakentaa Drizzt-klooni.

Bandirin päiväkirjamerkinnät 20

Tämä on toviksi viimeinen Bandirin päiväkirjamerkintä. Olen saanut minun ja Markon spostiropea aika hyvin kiinni, joten seuraava luku saa odottaa ainakin siihen asti, että se saadaan pelattua läpi.


Isele oli jäänyt Myrskytuulen majatalon läheisyydessä sijaitsevalle torille ja kinasteli paikalle saapuessamme kiivaasti kauppiaan kanssa tummansinisestä kankaanpalasta kaksikon palatessa paikalle. Huomatessaan meidät hän lopetti kinaamisen ja tuhahti vihaisena. Meille hän kuitenkin hymyili. "No.. Miten tapaaminen sujui?" hän kysyi uteliaana. "Mitä saitte tietää?"

"Ikävä kyllä emme paljoakaan", pahoittelin ja selvitin Ragos Tulimieleltä saamamme vähäiset tiedot.

"Lupasimme ilmoittaa hänelle pikimmiten, jos emme ota pestiä vastaan", sanoin lopuksi. "Meidän olisi parasta varmaan suunnata Mernbarin metsään mahdollisimman nopeasti, ennen Ragosia seurueineen. Saammepahan ainakin etumatkaa. Minä ja Karlon yritämme löytää tarvittavat varusteet retkeä varten, että pääsemme lähtemään vaikka jo iltapäivällä, jos hyvin käy. Toivotaan että Jasnirobekin ohjeet ovat tarkemmat kuin ne joiden avulla Ragos suunnistaa - jos Tulimieli siis etsii samaa kirjaa kuin mekin."

Näillä tiedoilla lähdimme tekemään viimeiset valmistelut ennen matkaan lähtöä. Karlon hoiti hevoset ja matkatarvikkeet käytännön miehenä ja minä kävin Iselen kanssa yhdessä läpi soveliainta reittiä kohti metsää.

Kartta oli suhteellisen yksinkertainen. Tie kulki Mernbarin metsänrajaa pitkin itään, kunnes saapuisimme Mernbarista ulos virtaavalle tummalle joelle. Joen piennar veisi meidät aina maamerkille saakka, jota Jasnirobek oli kartassaan kuvannut kolmeksi hampaaksi. Hampaiden luota ei enää ollut pitkälti, mutta kääpiö mainitsi eritysesti hampaiden luota matkan käyvän hankalaksi, sillä metsän olennot kävimmät vihamielisimmäksi, mitä syvemmällä metsän uumeniin matkustaisi.

Olimme Iselen kanssa edelleen uppoutuneina karttaan, kun Karlon palasi ostoksiltaan.
"Hevoset on nyt valmiina, ja minun puolestani mekin olemme valmiita", hän sanoi. "Mitä teemme hevosille, kun pääsemme metsään?"

"Kai ne on yritettävä ottaa mukaan, ellei tiellemme satu osumaan jotain majataloa tai talonpoikaa, joka voisi pitää hevosistamme huolta sillä välin kun me olemme Mernbarissa", ehdotin. "Onnistuitko ostamaan jousen, kuten ehdotin, Karlon?"

Seppä nyökkäsi myöntäväsi ja otti esille jousen, jota oli lähtenyt ostamaan. "Onhan se vähän koruton, mutta se oli halpa ja uskon että se on hyvä", Karlon sanoi ja antoi minulle koruttoman jousen. Jännittäessäni jousta totesin sepän osuneen kuitenkin oikeaan. Jousi ei ollut ilo silmälle, mutta se tuntui kestävältä ja vahvalta.

Olin tyytyväinen sepän ostokseen. "Kiitoksia, Karlon, tämä kelpaa hyvin. Minun puolestani voimme lähteä. Saa nähdä, mitä maantiellä on seuraavaksi varallemme!"

Bandirin päiväkirjamerkinnät 19

Aamun tullen minä ja Karlon lähdimme virkeinä ja valmiina Myrskytuulen majatalolle, jossa Ragos Tulimieli piti majaansa.

Myrskytuulen majatalo oli pienehkö kievari ja selvästi rosoisemman väen suosiossa; sen pöydissä istuvat, jo aamusta omien tuoppiensa ylle kumartuneet miehet olivat kaikki sotureita ja seikkailijoita. Ragos Tulimieli erottui tästä monenkirjavasta joukosta kookkaan vartensa ja komeiden varusteidensa ansiosta. Komea nahkapanssari, turkiksella reunustettu viitta ja kallis amuletti kaulassa kertoivat, ettei Ragos ollut mikään varaton kulkija. Hänen silmistään paistoi valppaus ja kokemus; tässä oli mies joka tunsi myös taistelut ja muut vaarat.

Edessään Ragosilla nivaska papereita, joiden parista soturi nosti katseensa minun ja Karlonin astuessa hänen eteensä.

"Tervehdys", sanoin ja kävin suorapuheisesti asiaan, sillä Ragos vaikutti mutkattomalta mieheltä. "Te taidatte olla Ragos Tulimieli... Minä olen Bandir ja toverini on Karlon, ja kuulimme, että te etsitte miehiä Mernbarin metsään tehtävää retkeä varten."

"No siinä tapauksessa olette tulleet oikeaan paikkaan." Ragos vastasi kumpuavalla äänellään ja katseli meitä arvioivasti. "Ette taida olla täkäläisiä. En ainakaan muista nähneeni teitä aikaisemmin. Mernbarin metsä on tarinoidensa veroinen paikka - minkäslaista kokemusta teillä kahdella on?"

"Minä olen toiminut paroni Wolfranin esitaistelijana ja palkkasoturina niin Estreassa kuin idempänäkin", sanoin ja taputin miekkani kahvaa. "Karlon on todistanut olevansa urhea mies ja osaavansa pitää pintansa; Varmasissa näin hänen puolustavan hienoa naista kahta ryökälettä vastaan."

"Osaatko käsitellä aseita?" Ragos suuntasi kysymyksen Karlonille, josta selvästi oli epävarmempi kuin minusta.

"Käsitellä, huoltaa ja takoa" Karlon vastasi empimättä. "Olen ammatiltani seppä, mutta osaan kyllä pitää pintani. Siksi olen täällä" hän jatkoi.

"Palkkamiekka ja soturiseppä." Ragos katseli meitä ja nojasi tuolinsa selkänojaan saaden tuolin nitisemään liitoksissaan. "Menettelee, mikäli olette valmiita pistämään henkenne likoon työn puolesta. Mernbarissa on kyse muustakin kuin pelkästään ryökäleistä hameväen perässä."

"Lordi Varram maksaa hyvin, kaksi kultapalaa päivässä ja onnistuneesta retkestä vielä muutama ylimääräinen niille jotka pääsevät omin jaloin takaisin", Ragos jatkoi. "Tarvikkeita ei kustanneta, mutta seurueeseen kuuluu kokki. Sepän tehtäviin voisi kuulua myös tarvikkeiden huolto."

"Palkkasoturi saa maksun siitä, että vaarantaa henkensä", minä vastasin, "ja Karlonilta onnistuvat kyllä iltapuhteet... Lisäksi lordi Varramin maksu vaikuttaa kohtuulliselta... tosin maksun kohtuullisuus riippuu siitä, mitä tuon kahden kultarahan eteen joutuu tekemään. Haluaisimme tietää vähän enemmän tästä retkestä. Miksi lordi Varram haluaa järjestää tämän matkan pahamaineiseen Mernbariin?"

"Kohtuullinen kysymys", Ragos myönsi. "Lordi Varram toivoo löytävänsä Mernbarin metsästä kallisarvoisen esineen. Ikävä kyllä sitä, mikä esine on, en voi kertoa työn arkaluontoisuuden vuoksi. Voin kuitenkin kertoa, että menemme syvälle Mernbariin ja matkamme oletettavasti kestää tovin. Kaksi kultapalaa kuitenkin on paljon enemmän mitä normaali palkkamiekka voi odottaa päivän työstä, joten tarjous on avokätinen. Riittää, että tavara löytyy ja pääsemme hengissä takaisin."

En voinut olla pohtimatta, pelkäsivätkö Varram jaRagos palkollistensa pettävän heidät, vai miksi Ragos oli niin epämääräinen tarjoamansa tehtävän suhteen. "Vaikea esinettä on löytää, jos ei tiedä mitä ollaan etsimässä", huomautinkin soturille ja hieroin leukaani esittäen miettiväistä. "Minua ainakin arveluttaa lähteä hyvilläkään palkoilla mihinkään noin - anteeksi nyt vain - epämääräisen tehtävänannon perusteella. Kaksi kultarahaa kiinnostaa, sitä en kiellä, mutta olen tottunut hieman enemmän tietämään tehtävästä, ennen kuin suostun mihinkään. Kuinka paljon matkalle on tällä hetkellä lähdössä, ja minkälaisia miehiä ja naisia? Onko lordi itse lähdössä, vai johdatko kenties itse joukkoa?"

Panin merkille, että Ragos ei pitänyt siitä, että sinuttelin häntä niin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Soturin mielipaha ei kuitenkaan ollut loppujen lopuksi minun murheeni, joten tyydyin vain katsomaan tätä tyynesti hymyillen silmiin.

"Kuules nyt poika", Ragos sanoi otsaansa rypistäen. "Meillä on kourallinen tavaran etsimiseen soveltuvia henkilöitä, seikkailijoita ja sotureita. Me tarvitsemme lihasvoimaa ihan Mernbarin vaarallisuuden vuoksi, joten etsimisestä ja tavaran luonteesta ei yksinkertaisesti tarvitse tietää. Minä itse johdan joukkoa, että homma pysyy hyvin kasassa. Oletteko te mukana vai ette?"

Sepän kasvoille oli tässä vaiheessa noussut vaivaantunut ilme. Karlon ei selvästi ollut kuulemastaan mielissään.

"Ymmärrän toki hyvin, jos lordi Varram ja sinä haluatte pitää vielä retken yksityiskohtia omana tietonanne", vakuutin ja nostin rauhoittavasti käteni. Lempinimi 'Tulisielu' oli tällä miehellä ansaittu, ja epäilin, ettei paljoa enempää tietoja irtoaisi. "Minun ja Karlonin on kuitenkin keskusteltava tästä omissa oloissamme. Meillä olisi tiedossa myös yksi tehtävä idässä, ja meidän on kysyttävä tehtävää tarjonneelta kauppiaalta olisiko hän valmis korottamaan omaa palkkiotaan yhtä anteliaaksi kuin mitä te tarjoatte."

"Aivan", Ragos nyökkäsi ymmärtäväisesti. "Älkää odottako turhan kauaa kuitenkaan, retki alkaa kun olemme saaneet sopivasti väkeä." hän sanoi lopuksi.

"Ei huolta. Ilmoittelemme todennäköisesti jo huomenna, mihin päätökseen olemme päätyneet. Tuskinpa toisen tarjouksen antajalla on liioin aikaa jäädä empimään, vaan tiedämme jo pian mikä tarjous meidän kannattaa ottaa... Mutta ilmoittelemme sitten."

Niine hyvineen nousimme Karlonin kanssa pöydästä, ja tarjosin vielä kättäni Ragosille. Tämä vastasi hyvästeihini, mutta aistin hänen kädenpuristuksestaan, ettei hän ollut täysin tyytyväinen tapahtumien kulkuun.

"Se ei ollut kovin hedelmällinen tiedusteluretki", totesin Karlonille päästyämme ulos Myrskytuulesta. "Toisaalta en uskaltanut enempää Tulimieleltä tietoja kinutakaan, etteivät hänen epäluulonsa olisi heränneet. Pätevältä hän kyllä vaikutti - toivottavasti emme löydä häntä vastastamme Mernbarissa."

"Koko homma alkaa tuntua hulluttelulta", Karlon vastasi raapien päätään. "Onkohan tämä hyvä idea lähteä samoilemaan metsiin, jonne lordit hankkivat paljon miesvoimaa, että heidän on siellä turvallista olla?"

"Sopimus on sopimus, ja me annoimme Iselelle sanamme", minä vastasin olkiani kohauttaen. "Ja useimmiten pieni, hyvin varustautunut joukkio pääsee helpommalla kuin suurempi ja hitaampi seurue. En usko, ettemmekö me pääsisi tarvittaessa pakenemaan vaaraa, jos löydämme Mernbarista jotain, mitä emme pysty yksin hoitamaan."

"Tule, palataan kertomaan Iselelle se vähä, mitä opimme", lisäsin vielä pirteänä, vaikka seppä ei vaikuttanutkaan vakuuttuneelta. "Meidän on varmaan parasta kiirehtiä Mernbariin lähtöä - ihan vain varmuuden vuoksi, jos Ragos miehineen on matkalla saman aarteen perään kuin mekin. Saammepahan edes vähän etumatkaa."

Green Ronin: Dragon Age RPG Set 2 Open Playtest

Green Ronin raportoi pari viikkoa sitten, että koska Set 2 on hieman viivästynyt, pistävät he jakoon sen "crunch"-osion avoimena testiversiona - ja tänään se oli ladattavissa!

81 sivua pitkä dokumentti sisältää materiaalia niin pelaajille kuin pelinjohtajillekin, ja pikaisella vilkaisulla voi vain huokaista tyytyväisenä. Tämä on sitä mitä halusinkin.

Hienoa, Green Ronin!

Bandirin päiväkirjamerkinnät 18

D&D-mörkö puraisi Icewind Dale 1:en ja kerrassaan loistavan NPC-modin muodossa, joten sen kunniaksi jatkoa edelliselle merkinnälle.


Suuntasimme siis viemään Jasnirobekin korua kauppiaalle, joka paljastui kiitolliseksi ja auliiksi palvelemaan pitkään odottamansa korun vihdoin saatuaan. Ikävä kyllä korukauppias ei osannut juurikaan kertoa lordi Varramista muuta, kuin että kyseinen ylimys oli rahvaan parissa varsin suosittu, mutta hänen vertaisensa ja rikkaat kauppiaat pitivät häntä kaksinaamaisena ja juonittelevana. Tosin kauppias lisäsi että moiset mielipiteet saattoivat johtua myös kateudesta, sillä Varram oli kieltämättä Astorosin äveriäimpiä aatelismiehiä. Hän oli käyttänyt suuria summia useisiin Mernbariin suuntautuneisiin retkiin, ja oli seikkaillut myös kauempanakin, mutta tuntui aina palaavan kotiinsa entistä rikkaampana.

Siihen, mitä Varram saattoi Mernbarin metsästä etsiä, kauppias ei osannut sanoa mitään. Sen sijaan kauppias vahvisti vain kuulemamme Mernbarin vaarallisuudesta ja kehotti meitä pysymään paikasta kaukana.

"Mikäli roistoja ja epäluonnollisia asioita halajaa, niin suuntaa kohti metsää vain", kauppias sanoi. "Itse en moista suosittele."

Luvattuamme viedä Jasnirille kauppiaan terveiset suuntasimme takaisin Astorosin leveille kaduille.

"Ilmeisesti Mernbarin metsästä kerrotut tarinvat eivät kaikki vain ole mielikuvituksen tuotetta", totesin päästyämme katujen vilinään. "Mitä mieltä olette tästä Varramista? Lordi vaikuttaa minusta hieman epäilyttävältä mieheltä - hänestä liikkuu aivan liian kaksijakoisia mielipiteitä minun makuuni. Toisaalta, jos hän on historiantutkija, saatamme törmätä häneen hyvinkin pian, ja kohtaisin hänet mieluummin omilla ehdoillamme, kuin hänen sanelemillaan säännöillä jossain erämaassa."

"Rehellisesti sanottuna minua ainakin hieman huolestuttaa kauppiaan puheet", Karlon sanoi ja kääntyi Iselen puoleen. "Kuinka arvokas tämä etsimämme aikakirja on? Siis tarkoitan... Onko meillä syytä odottaa, että muutkin ovat kronikan perässä?"

"Mittaamattoman arvokas", Isele vastasi suoraan. "Sen arvoa ei voi mitata pelkästään rahassa, sillä monet merieniläiset aatelisperheet tunnetusti etsivät Adgarin kronikoista sukuhaaroja ja sitten naittavat lapsiaan toisilleen suuremman vallan toivossa."

"Minä vain... katsos, meitä on vain kolme", seppä jatkoi. "Yritän olla realistinen. Jos tämä lordi on meitä vastassa niin voisi kuvitella voimasuhteiden olevan kallellaan hieman hänen suuntaansa."

"Seppä on oikeassa", minä myönsin, sillä Karlonin puheissa oli mielestäni järkeä. "Tällä lordi Varramilla on varmasti varaa palkata useampia miehiä metsään, ja jos sattuu olemaan niin, että he etsivät samaa kuin mekin, emme me voi tehdä oikeastaan mitään lordin ja hänen miestensä estämiseksi."

"Kenties meidän täytyisi yrittää päästä tämän Varramin puheille", ehdotin. "Jos me lähestymme häntä jo nyt, niin voisimme kenties päästä jonkinlaiseen sopuun, ja voisimme ehkä jopa auttaa toisiamme. Jos lordi Varram etsii kirjaa jonkin omaan sukuunsa liittyvän tiedonjyvän löytääkseen, voisimme ehkä onnistua ostamaan kirjan häneltä, kunhan hän vain on löytänyt etsimänsä."

Isele katseli hetken meitä epävarmana ja sanoi: "On edelleen mahdollista, ettei tämä lordi Varram edes etsi Adgarin aikakirjaa. Lisäksi olisi tärkeää, että kirja saataisiin alkuperäisenä haltuumme. Ymmärrättehän, että maailmassa on voimia, jotka saavat kirjan kuin kirjan näyttämään asioita, joita ei oikeasti ollutkaan. Ikävä kyllä minun on myönnettävä, että osa noista voimista taipuu kullan kosketuksen alla."

Karlon kohautti olkapäitään. "Mitä meidän sinun mielestäsi pitäisi sitten tehdä?"

"Entä jos te vierailetta tämän Ragos Tulimielen juttusilla ja yritätte saada häneltä lisää tietoa?" Isele ehdotti. Vakavista asioista puhuessa naisesta tuntui katoavan se huolettomuus ja iloisuus mikä hänestä yleensä paistoi läpi - hän oli vakavampi ja harkitsevampi kuin se hieman hajamielisen oloinen, mutta useimmiten hymyilevä kirjanoppinut johon olin matkamme aikana tottunut. Hänen suunnitelmassaan oli kuitenkin järkeä.

"Minusta tuo on hyvä ajatus. Voisimme esittäytyä Karlonin kanssa palkkamiekkoina, jotka voisivat olla kiinnostuneita siitä, miksi miehiä kerätään Mernbarin retkelle. Sen jälkeen voisimme pyytää miettimisaikaa - ehkä palkkaan tai retken vaarallisuuteen vedoten - ja palaisimme tänne keskustelemaan siitä, mitä me saimme selville. Minua ainakin kiinnostaa nähdä, millainen tämä Ragos Tulimieli on miehiään, ja muistuttaako hän yhtään hänestä kiertävien huhujen henkilöä."

Kun päätös oli tehty, saatoimme rauhassa keskittyä etsimään sopivaa yöpymispaikkaa ja jättää huomisen murheet huomiselle. Lopulta sopiva majatalo, Naurulokki, löytyikin läheltä jokisataman toria; se oli mitä otollisin paikka joutua sataman yllä lentävien lokkien jätöksien maalitauluksi, kuten harmistunut Karlon sai pian huomata. Nyt Iselen vakavuus oli kuitenkin tipotiessään, ja kirjanoppinut nauroi sepän pyyhkiessä kirouksia mutisten olkapäitään.

"Sanotaan, että lokinjätökset nutussa on varma merkki siitä, että palaat joskus Astorosiin takaisin", neito sanoi ja sai palkakseen sepän synkän mulkaisun.

"Mitä moinen sitten tarkoittaakaan", Karlon mutisi, mutta ansaittu lepo Naurulokissa sai hänet pian unohtamaan sotkuisen paitansa.

Kievarin rentoutuneessa piirissä annoimme varautuneisuutemme laskea ja keskustelimme kuin vanhatkin toverukset pelkkien pinallisten kohteliaisuuksien sijaan. Isele kertoi monia Sulkakynän veljeskunnassa kuulemiaan tarinoita ja legendoja, joita Karlon ja minä väritimme omilla muistoillamme. Pian muutkin kievarin uteliaat asiakkaat kuuntelivat tarinointiamme, ja muutamat rohkeimmista osallistuivat itsekin.

Ilta kului makeasti viinin, oluen, tarinoiden ja naurun parissa, ja pitkästä aikaa tunsin rauhaisan, mukavan olon - aivan kuin olisin ollut kotona.

Lopulta ilta vaihtui yön tunneiksi, ja oli aika siirtyä lepäämään. Huomenna olisi edessä pitkä päivä. Iselellä oli oma huoneensa, kuten oli soveliasta, kun taas Karlon ja minä jaoimme toisen huoneen. Yhteiset päivät maantiellä olivat kuitenkin lähentäneet meitä sen verran, että toisen jatkuva läheisyys ei unta häirinnyt.

HBO:n Game of Thrones saanut uutta materiaalia!

Muun muassa Westeros-sivustolla nähtävissä uutta promo-videota ja In production -videota.

Tämän lisäksi sarjalle on avattu Making of... -blogi.

Promon ja In production -videot katsottuani olen sitä mieltä että... AWESOME!!! Jälleen lupaavalta näyttää!

Jennifer Fallon: Wolfblade-trilogia

Jennifer Fallon on australialainen kirjailija, jolta löytyy jo kunnioitettava määrä teoksia. Käsittelyssä oleva Wolfblade-trilogia (Wolfblade, Warrior, Warlord) on itse asiassa jälkeen päin kirjoitettu esiosa Demon Child -trilogialle, mutta toimii itsenäisenä trilogiana aivan hyvin (en ole lukenut Demoni Child -trilogiaa).

Wolfblade-trilogia kertoo tarinan Marla Wolfbladen noususta Hythria-nimisen valtakunnan merkittävimmäksi naiseksi ja Marlan pojan Damin Wolfbladen noususta Hythrian kruununprinssiksi ja hallitsijaksi. Pääjuonen ympärille kietoutuu paljon Hythrian ja sen naapurien ylimysten - ja alamaistenkin - elämää ja juonitteluja, kuolemattoman harshini-kansan esiintymisiä ja varsin aktiivisesti kuolevaisten asioihin sekaantuvien jumalien vierailuja. Fallonin luomassa maailmassa taikuus on vahvaa, mutta Wolfblade-trilogiassa taikuutta hallitsevat henkilöt pystyy laskemaan oikeastaan yhden käden sormilla; kuolevaiset eivät pysty hallitsemaan täydellisesti taikuutta, vaan vain muutamat lahjakkaat pystyvät ammentamaan hieman sen mahtia. Taikuuden todellinen mahti on sallittu vain harshini-sukuisille ja jumalille.

Minä aloitin Wolfblade-trilogian lukemisen persoonallisesti trilogian toisesta osasta, Warrior-teoksesta, ja luin kirjaa useamman kymmenen sivua ennen kuin aloin epäillä, että tässä taitaa olla tapahtunut jo vähän taustalla. Lukeminen onnistui kuitenkin ihan hyvin järjestyksessä 2, 3 ja 1, mitä nyt 1-kirjan tapahtumat oli jo ennestään aika hyvin lukiessa jo tiedossa.

Wolfblade-trilogia on tarina poliittisesta juonittelusta ja sukujen välisistä ja sisäisistä kaunoista ja salaisuuksista; lähes jokainen on jonkun vakooja tai lakeija, suvun sisäiset murhat ja muut kauheat teot tulevat kummittelemaan vielä vuosienkin ja vuosikymmenienkin päästä tarinan edetessä. Fallonilla on koko tarinan aikana monta palloa ilmassa, mutta jotenkin kaikki tuntuu lopulta osuvan kohdalleen, ja tarina kulkee sujuvasti ilman suurempia epäjohdonmukaisuuksia. Poliittisten juonittelujen lisäksi pedataan hieman "jo" (tosiaan aikaisemmin ilmestyneen) Demon Child -trilogian tapahtumia, taistellaan ja soditaan. Tarinasta löytyy myös itsensä palvojiensa avulla jumalaksi kohottanut demoni, ateistisen sisarkunnan hallitsema valtakunta, haltiamaisia, kuoleman ja tappamisen käsitteitä ymmärtämään kykenemättömiä harshineita ja varsin ihmismäisiä jumalia, joista monet (muun muassa rakkauden, varkaiden ja sodan jumaluudet) esiintyvät trilogiassa.

Ei Fallonin trilogia ehkä aivan Tulen ja Jään laulun ole, mutta Wolfblade-trilogiassa on paljon samaa kuin Martinin tarinassa. Poliittinen juonittelu ja Fallonin kirjoittaminen on ehkä hieman "kevyempää" kuin Martinin, mutta Fallon ei todellakaan ujostele käsitellä vakaviakaan aiheita Wolfblade-trilogian aikana - ja Fallon on saanut tarinansa sentään päätökseen. Kaiken kaikkiaan tarina oli mielenkiintoinen ja varsin koukuttava; lyhyitä kappaleita oli helppo ahmia yhden toisensa perään. Maailma oli tietyllä tavalla varsin geneerinen, mutta omaperäisiä jippojakin kyllä löytyi.

Jos poliittinen juonittelu ja erilaisten ihmisten ja sukulaisten kanssakäymisestä ja elämistä lukeminen kiinnostaa, niin Wolfblade on tarkastamisen arvoinen trilogia.

Praedor: Hallintosäännöt

Vaikka Praedor kertoo usein juurettomista seikkailijoista, niin yllättävän usein omissa peleissäni on ollut tarvetta myös tilan, läänityksen tai vastaavan hoitamiseen ja hallinnoimiseen. Tästä tarpeesta sain inspiraation kirjoittaa lyhyet, tarkemmat säännöt läänitysten kaltaisten isompien hallintoyksiköiden käsittelemiseen. Säännöt eivät ole missään nimessä kattavat - ei näillä mitään valtaistuinpeliä pelata! - mutta ehkäpä näistä on jotain apua seikkaileville maanomistajille.

Hallintosäännöt löydettävissä nyt suoraan ladattavana pdf-tiedostona kiitos Dropboxin!


EDIT 25.12.2011: Korvattu Dropboxin kautta ladattavalla versiolla.

Jaconian maailmankirja: Harmaat kotkat

Praedor-kärpänen ja pitkäjousipaarma purivat.

Jaconia on levoton paikka, ja vaikka suuria sotia ei olekaan käyty vuosiin, on aina jossain käynnissä rajakahakoita, heimosotia tai ylimysten välienselvittelyjä. Niinpä palkkasoturijoukoille riittää sarkaa ja maksajia.

Harmaat kotkat on yksi Jaconian monista - ja parhaiten palkatuimmista, arvostetuimmista ja pelätyimmistä - palkkasoturijoukoista. Se on hankkinut mainetta muun muassa taistelemalla Pohjois-Jaconiassa paimentolaisia vastaan ja puolustamalla Piperiaa merirosvoilta - ja lähes polttamalla koko Piperian kun joukkio ei saanut palkkoja ajallaan. Holrusin ja Tutusin välisessä sodassa joukkio julistettiin tekemiensä raakuuksien ja loikkausten takia lainsuojattomaksi molempien valtakuntien puolesta, ja harmaat kotkat suuntasivat kiireen vilkkaa etelään.

Harmaat kotkat koostuvat lähes yksinomaan etelän Suurien metsien metsäläisistä maineikkaine pitkäjousineen, mutta myös muualta Jaconiasta tulleet jousimiehet voidaan kelpuuttaa harmaiden kotkien riveihin. Alunperin joukot saapuivat Jaconian sotakentille noin kolmekymmentä vuotta sitten, kun kapinoivia maalaisia vastaan taisteleva Oftin kuningas palkkasi joukon metsäläisryöväreitä. Metsäläisjousimiehet totesivat menestyvänsä taistelukentällä, ja sen jälkeen joukkio on vaeltanut ympäri Jaconiaa vaihtelevalla vahvuudella. Nyt jokainen alkuperäisen joukon jäsen on jo maan mullissa.

Barbaarimaisesta taustastaan huolimatta tämä palkkasoturijoukkio muodostuu kivenkovista ammattisotilaista, joita arvostavat kaikki sotataidon salat tuntevat ja tappavia jousimiehiä tarvitsevat sotapäälliköt. Hyvien varusteidensa, liikkuvuutensa, kokemuksensa ja kurinalaisuutensa ansiosta harmaat kotkat palkataan usein armeijan yleis- ja luottojoukoiksi. Sotapäällikön kannattaa kuitenkin maksaa palkat ajallaan, sillä harmaat kotkat ovat tunnetusi nopeita loikkaamaan vastustajan riveihin, jos palkka tai herran käytös ei heitä miellytä. He eivät liioin emmi pakkoverottaa sota-alueen asukkaita - usein epätavalllisen kovalla kädellä - joten rahvaan parissa he ovat pelättyjä ja vihattuja; yksinäisen harmaan kotkan ei kannata jäädä sota-alueella rahvaan armoille.

Harmaat kotkat ylpeilevät taidoillaan jousimiehinä, ja lähes jokaiselta joukkion jäseneltä löytyy joko kaarijousi tai jopa arvostettu ja voimakas metsäläisten pitkäjousi - varsijousia harmaat kotkat pitävät osaamattomien ja vätysten leluina ja sopimattomina todellisille jousimiehille. Jokaisella soturilla on omana henkilökohtaisena varustuksenaan myös tarvittavat varusteet ja aseet lähitaisteluun. Jokainen metsäläisten parista tullut jousimies kantaa ylpeänä oman sukukuntansa tunnuksia ja värejä. Yhtenäisiä tunnuksia tai varusteita harmailta kotkilta ei löydy - mutta eipä niitä löydy kovin monelta viralliselta armeijaltakaan. He ovat kylmäkatseisia, ylpeitä ja armottomia miehiä, taistelussa täysin pelottomia - ja arvaamattomia. Jotkut huhut väittävät Harmaiden kotkien käyttävän myrkytettyjä nuolia!

Harmaiden kotkien lukumäärä muuttuu yhtä tiuhaan tahtiin kuin mitä joukkion johtaja vaihtuu, sillä sotaretkillä osa sotureista välttmättäkin kuolee joko taisteluissa tai kulkutautien kynsissä, ja kotkien päälliköillä on tapana johtaa miehiään eturintamassa. Tällä hetkellä joukkiota johtaa huhujen mukaan Mustasiipi-niminen metsäläissoturi, ja että koko joukkio olisi matkustanut Pothiin metsäläisten kuningas Miranin palvelukseen.

Harmaat kotkat voidaan lukea sotilastyypiltään "metsäläisjousimiehiksi", joten heidän taisteluarvonsa suurissa taisteluissa on +5:n luokkaa. Pelinjohtaja saa päättää oman harkintansa ja taistelun koon mukaan joukkion koon. Yksittäisen harmaan kotkan ohjearvona voi hyvin käyttää palkkasoturin ja metsäläisen sekoitusta, ja johtajat voivat olla jopa ritarien tai praedorien veroisia. Varustuksena kaikilla harmailla kotkilla on jousi (kaari- tai pitkäjousi), jokin lähitaisteluase ja useimmilla nahkapanssari, mutta osalla jopa rautanahkaa tai ketjuhauberkki.

Harmaat kotkat voisi kuvata esimerkiksi sisäänpäin lämpiävinä, ylpeinä ja oikeastaan hieman kusipäisinä sotureina, jotka tekevät jopa raakojen palkkasoturien mittapuulla häikäilemättömiä ja verisiä tekoja.

Harmaat kotkat voi tuoda peliin niin seikkailijoiden liittolaisina kuin vihollisinakin. Mahdollisia seikkailunaiheita voisi olla esimerkiksi liikaa laittomuuksia tehneen harmaan kotkan etsiminen epäluuloisen ja omiaan viimeiseen asti suojelevien palkkasotureiden keskeltä, tai sitten kotkien johtaja Mustasiipi saattaa palkata seikkailijat esimerkiksi etsimään joukkion kadonneen/varastetun standaarin.

Bandirin päiväkirjamerkinnät 17

3: Kohtaamisia

Tarina kertoo, että Astorosin kaupungin perusti Merienin kuningas Adgar Talavor seikkaillessaan noilla kesyttämättömillä, vaarallisilla seuduilla. Alun perin kaupunki tarkoitettiin vain kuninkaan mukana kulkevan seikkailija- ja sotilasjoukkion leiriksi, mutta Adgarin vapautettua lähistön kylät Baraca Verisen suurhiisiryövärien piinasta kyläläiset asettuivat suojaisaan leiriin. Alun perin tuo valtakunnan pääkaupungiksi kasvava keskus ei ollut pientä telttakylää kummempi, mutta Adgarin auttaessa estrealaisia kesyttämään levottoman kotimaansa kaupungista kehittyi hiljalleen turvapaikka niille, jotka halusivat suojaa villiltä erämaalta. Paaluaitaus kohosi suojaamaan telttakylää, ja lopulta teltat korvattiin hirsistä rakennetuilla taloilla.

Kun Adgar sitten katosi viimeisellä kohtalokkaalla sotaretkellään Melnbarin metsän siimekseen olivat vastanimetyn Astorosin (tuo nimi tarkoittaa Turvapaikkaa estrean vanhalla kielellä) asukkaat jo rakentamassa kivistä muuria uuden kotinsa suojaksi.

- Elenir Kiurun teoksesta "Adgarin perintö: Estrean ensimmäiset vuodet". Astorosin kirjurikillan luvalla alkuperäisteoksesta kopioinut ja tiivistänyt Verla Sinisormi.


Neljäs matkapäivä oli kääntymässä jo iltaan, kun astuimme Astorosin vankkojen kivimuurien vilpoiseen varjoon. En voi väittää, ettemmekö olisi olleet kuitenkin helpottuneita nähdessämme edessämme tuon yhden läntisen maankolkan mahtavimmista kauppakaupungeista; täällä saisimme hieman levähtää, ennen kuin jatkaisimme matkaamme Mernbarin metsään.

Astoros on komeankokoinen ja vaikuttava kaupunki, joka on toiminut seudun merkittävän keskusksena ja kauppapaikkana aina kuningas Adgar Talavorin ajoista lähtien. Kaupungin eteläpuolella levittäytyvällä aukealla Antar-joen rannalla järjestetään kesän viimeisenä kuukautena valtakunnan suurimmat karjamarkkinat, joihin saapuu karjapaimenia kaikkialta Estreasta.

Itse kaupunki on kasvanut tasaisesti perustamisestaan lähtien, ja harmaat, vanhat kivirakennukset ovat kohonneet korkeutta tilan loppuessa siten, että kaupungin ylemmän kerroksen asukkaat pystyvät kättelemään naapureitaan parvekkeiltaan.

Kun minä, Karlon ja Isele saavuimme ensimmäistä kertaa yhdessä Astorosiin, oli kaupunki vaikuttava ja tervetullut näky, vaikka katujen arkisen vilinän sijalle olikin vaihtumassa suurkaupungin iltaelämä. Markkinakojuja kerättiin jo pois, ja kievarien ovista ja ikkunoista raikui puheensorinaa ja hilpeää laulua. Laulun ja kojujaan kasailevien kaupustelijoiden sijaan huomioni tarkentui kuitenkin torin laidalla seisovaan ilmoitustauluun ja siinä roikkuvaan ilmoitukseen:

-- Retkikunta Mernbarin metsään. --
Hänen arvonsa Lordi Varram etsii vain kokeneimpia ja kovimpia eränkävijöitä ja sotureita retkikuntaansa.

Retkikuntaan osallistujille maksetaan erinomainen korvaus joka edellyttää Taitoa ja Rohkeutta selviytyä metsän vaaroista.

Kaksi kultapalaa päivä. Ilmoittautumiset Ragos Tulimielelle, Myrskytuulen Majatalolla.

"Muillakin kuin meillä näyttää olevan asiaa Mernbariin", sanoin ja osoitin ilmoitusta Iselelle ja Karlonille. Ragos Tulimielen nimi oli minulle tuttu - hänestä olivat kuulleet kaikki seudun vähänkään kauemmin leipänsä miekalla hankkineet palkkasoturit. "Ragos Tulimieli on kokenut seikkailija ja kulkija; hän ei millekään eväsretkelle miehiä keräisi - ja ilmoituksessa kysytään kokeneimpia eränkävijöitä ja sotureita heidän mukaansa. Mitäköhän tämä lordi Varram halajaa metsästä?"

"Toivottavasti vain outo yhteensattuma", oli kuitenkin ainut mitä hän sanoi, mutta ei kyennyt kätkemään huolestuneisuuttaan minulta tai Karlonilta.

Seppä sen sijaan kohautti vain olkiaan ja haukotteli. Mies otti ilmeisen rennosti moisen uutisen. "Kenties lordi Varram haluaa vain päästä eroon metsässä majailevista roistoista", hän ehdotti.

"Se voi olla", myönsin, sillä Karlonin ehdotus kuulosti hyvinkin mahdolliselta. "Jos näin on, niin sehän on vain meille avuksi. Eivätpä rosvot ehdi meitä kiusata, kun pakenevat takaa-ajajia! Kunhan olemme vieneet Jasnirobekin antaman korun kauppiaalle, voisimme ehkä hieman kysellä mistä on kyse. Kenties olisi jopa syytä vierailla Myrskytuulen majatalossa..."

Bandirin päiväkirjamerkinnät 16

Bandirin päiväkirjamerkintöjen toinen luku loppuu tähän. Merkintä jälleen koottuna yhdeksi pdf-tiedostoksi Scribd-sivulle.

Onneksi Isele löytyi vahingoittumattomana vain muutaman virstan päästä; kirjanoppinut oli kehotuksestani huolimatta kääntynyt takaisin aikomuksenaan ottaa selvää, kuinka minun ja Karlonin oli käynyt. Ärtymys siitä, että nainen ei ollut kuunnellut käskyäni unohtui kuitenkin nopeasti helpotuksen tieltä. Olimmehan selvinneet yhteenotosta hengissä ja lähes haavoitta. Tämä enteili mielestäni hyvää tuleville koitoksillemme.

"Kaksi niistä hyökänneistä konnista pääsi pakoon", kerroin etsiessämme uutta leiripaikkaa yöksi. "He olivat eiliset teurastajat, jotka ahdistelivat sinua, ja heillä oli mukanaan muutamia öykkäreitä."

"Isele, sinä et koskaan todella kertonut mikä ajoi sinut hankaluuksiin Galon ja Caldon kanssa", seppä kysyi ja paineli varovasti taistelussa saamaansa haavaa rievulla. "Mistä siinä todella oli kyse, kun he noin asiasta suivaantuivat?"

Isele näytti levottomalta. "Väärinkäsitys oli osaksi minun omakin vikani", nainen sanoi hiljaa ja painoi päänsä maahan. "Olin kyllä lukenut, että estrealaiset eivät suhtaudu suopeasti taikuuteen, mutta olin ylpeä ja uskoin voittavani mahdolliset ennakkoluulot avuliaisuudella ja hyvällä esimerkillä. Saapuessani kaupunkiinne näin, kuinka toisen teurastajan, Caldon, poika jäi kaatuvan tynnyrin alle, ja hänen oikea kätensä ruhjoutui. Olen opiskellut hieman parannuksen taitoja ja tutkin kättä. Se ei ollut murtunut, mutta siinä oli ilkeännäköinen haava, joka saattaisi tulehtua - viisaat parantajat sanovat, että kaupunkien saasteet ovat lähes pahinta mille haavoittunut voi altistua!"

"Minulla oli mukanani muutamia yrttejä", Isele jatkoi ja taputti hevosensa satulalaukkuja. "Ne ovat sulkakynän veljeskunnan arvokkainta omaisuutta - yrttimestarien vuosikymmenien aikana kasvattamia ja jalostamia. Ne parantavat lähes haavan kuin haavan, mutta niiden toimintaa voidaan vielä tehostaa, jos käyttäjä tuntee yrtteihin sidottuja mahtisanoja - ja minä tunnen niistä muutamia. Galo ja Caldo näkivät minun käyttävän yrttejä ja loitsuja ja alkoivat syyttää minua noidaksi, ennen kuin ehdin selittää."

"Ikävä sattuma", minä huomautin, "mutta Estreassa velhojen ja muiden taikojien on ikävä kyllä oltava varovaisia. Tällaista ei olisi koskaan päässyt tapahtumaan esimerkiksi Ithamarissa; siellä parantajia ja muita taikojia arvostettiin."

"Mestarillani Calsiksella oli tapana sanoa, että suurimmat mielet pitävät mielensä avoinna" seppä aloitti ja sepän kasvoille levisi ystävällinen hymy, "joten ei minunkaan tule tuomita ketään."

Karlon hieroi haavaansa ja kysyi epävarmasti: "Mikäli omaat parantajan taitoja, voisit kenties katsoa tätä käsivarteni haavaa, en haluaisi sairastua nyt kun matkamme on vasta alussa."

"Etsitään suojaisa paikka jossa voimme viimeinkin levähtää, niin katson mielelläni haavaasi", Isele vastasi, ja pian löysimmekin sopivan suojaisan paikan joen rannasta. Pian olimme saaneet leirin aikaiseksi, ja Iselen tarkastaessa Karlonin haavaa pääsimme vihdoin henkkäisemään pitkän päivän päätteeksi. Karlon paljastui erinomaiseksi kokiksi, ja illan päätteeksi pääsimme lepäämään tyytyväisinä, vatsat täynnä. Jaoimme yön vartiovuorot siten, että leirielämään tottuneet Karlon ja Isele saivat levätä hieman enemmän, kun taas minä valvoin suuremman osan yöstä.

Kesäinen yö oli yllättävän vilpoinen, mutta ei kuitenkaan epämukavan kylmä, joten vartioon nukahtaminen ei minua huolettanut. Tosin luuttua kaipasin yön pitkiä tunteja soitollaan täyttämään; vartijan ei kenties ole viisainta soitella vuorollaan, mutta uskoin meidän olevan varsin hyvässä turvassa, ja sormeni kaipasivat vanhaa soitintani nyt, kun niillä ei ollut muuta tekemistä. Sen sijaan keskityin Iseleen ja hänen meille tarjoamaan tehtävään, ja suunnittelin tulevaa retkeämme Mernbarin metsään.

Seuraavat matkapäivät sujuivat välikohtauksitta puuduttavan taivalluksen täyttäminä, kunnes lopulta saavuimme Astorosiin, Estrean pääkaupunkiin. Sieltä matkamme jatkuisi kohti Mernbarin metsää.

Rautalaulu: Pohdintoja

Rautalaulu on saanut olla pitkään omissa oloissaan - ja pelien uupuessa se varmaan saa jatkaa uinumistaan. Se ei kuitenkaan ole kuollut tai kuopattu, vaan elää ainakin muistoissani, joskaan ei välttämättä peli- tai suunnittelupöydän äärellä.

Yksi Rautalaulun vahvuuksia on mielestäni se, että se on Code/X:n tapaan varsin nopea ja yksinkertainen. Hahmonluonnissa ei pelaajilla kauaa nokka tuhise, vaan hahmo syntyy aika nopeasti Ominaisuuksia korottamalla ja Kykyjä ostamalla, jonka jälkeen lasketaan muutama tärkeä arvo ja ostetaan varusteita. Sen jälkeen hahmo on valmis pelattavaksi!

Olen kuitenkin miettinyt erilaisia "lisäosia", joita Rautalauluun ja erityisesti sen hahmonluontiin voisi pultata. Yksi tällainen oli "Edut ja haitat" ja toinen vastaava, hyvin setting-sidonnainen voisi olla "Taustat": valittavia hahmoteemoja jotka toisivat jonkinlaisia erityispiirteitä hahmolle tämän syntyperän ansiosta.

Toisaalta nämä taustat voisivat olla myös Etuja tai Haittoja, mutta toisaalta Taustat voisivat olla enemmän syntyperästä tulevia pieniä kuvauksia varsinaisten pelimekaanisten etujen sijaan. "Syntyperä: Kimmerialainen" esimerkiksi kertoisi kimmerialaisten olevan synkkiä ja juroja barbaareita havumetsien peittämiltä ylängöiltä sen sijaan, että antaisi varsinaisia Ominaisuus-bonuksia tai vastaavia - Rautalaulun Ominaisuus-arvot vaihtelevat niin pienellä välillä, etten ole varma, kannattaako näihin alussa paljon bonusta edes antaa.

Näin ollen Tausta ohjaisi enemmän, mihin hahmoaan voisi syntyperänsä puolesta kehittää ("kimmerialaiset ovat taitavia sotureita ja kiipelijöitä") sen sijaan, että antaisi bonusta syntyperän tyypillisiin taitoihin ja kykyihin.

Toinen, mitä olen miettinyt, on taikuus. Olisi mielenkiintoista pultata erilaisia taikuuteen liittyviä sääntömahdollisuuksia Rautalauluun; esimerkiksi olen pitkään halunnut nähdä/tehdä Robin Hobbin Taitoon ja Vaistoon perustuvat taikasäännöt. Tosin itsessään Taito ja Vaisto eivät välttämättä suoraan sovi perinteiseen käsitykseen Sword & Sorcery -genrestä, mutta erilaiset taikasysteemit voisivatkin olla valinnaisia vaihtoehtoja, joista Sword & Sorcery -henkinen taikuus olisi yksi.

Nyt kun vain vielä saisi inspiraation ja lisää vapaa-aikaa näiden kaikkien ajatusten toteuttamiseen ja testaamiseen* - saati sitten pelisuunnittelutaitoa saada ne myös toimimaan.


*Minulla on kaihertava tunne, että Rautalaulu olisi tarvinnut huomattavasti enemmän pelitestaamista...

Bandirin päiväkirjamerkinnät 15

Niin matkamme jatkui, ja ensimmäinen päivämme maantiellä saapui lopulta päätökseen. Tuuli puhalsi hiljaa ja kalpea ilta-aurinko lämmitti harteitamme suunnitellessamme pysähtymistä yöksi. Seutu oli tiheää metsää, ja tie kiemurteli allamme kuin käärme, mutta koska kuljimme ilman vankkureita, kiidättivät hevosemme meitä hyvää vauhtia eteenpäin. Isele kiinnitti kuitenkin vain vähän huomiota maisemaan; hänen katseensa oli keskittynyt laukustaan kaivamaansa kirjaan.

"Tämä voisi olla varmaan sopiva aika pysähtyä" Karlon ehdotti silmät jo hieman väsyneenä. Olimme saapunut kohtaan, jossa tie teki mutkan ja muodosti suojaisan aukean läheisen joen rantaan. Paikka olisi tosiaan hyvä paikka pysähtyä.

Vaikka olisin halunnut vastata myöntävästi sepän ehdotukseen, tarttui tarkkoihin korviini lähestyvien ratsujen kavioiden töminä. Ratsastajia oli luultavasti enemmän kuin kolme. Estrean erämaat olivat pahamaineisia metsien ryöväreistään ja maantierosvoista, ja mittailinkin saman tien ympäristöä mahdollisen piiloksi tai puolustukseen kelpaavan paikan toivossa. Alava lehtipuiden täyttämä joenmutka ei kuitenkaan tarjonnut erityistä suojaa. Vaimeasti kiroillen siirsin ratsuni siten, että suojasin hieman avuttomimmalta vaikuttavaa Iseleä ja laskin käteni miekkani kahvalle.

"Olkaapa varuillanne", sanoin Karlonille ja Iselelle. "Meitä kohti ratsastaa joukko miehiä - ja näillä seuduilla se voi tarkoittaa rosvoja. Jos edessä on ongelmia, niin ratsasta Isele sinä pakoon ja minä yritän Karlonin kanssa ajaa rosvot tiehensä."

Pian tiellä mäenlakea vasten erottui ratsastajien tummat hahmot. Viisi ratsastajaa, joista kaksi tunnistin saman tien. Galo ja Caldo, aivan kuten Karlon oli aikaisemmin uumoillut. Kenties kaksikolla oli jäänyt jotakin hampaankoloon eilisestä selkkauksesta.

Miesten lyödessä hevostensa täyteen laukkaan nykäisi seppä Iselen hevosen suitsia voimakkaasti lähettäen sen laukkaan pakoon. Nyt minä ja Karlon istuimme hevostemme selässä vastassa, kun ratsastavien miesten joukko rynnisti täyttä laukkaa meitä kohti.

Totuus kuitenkin on, että tuo taistelu ei ollut kovinkaan kummoinen; Galo ja Caldo olivat ammatiltaan teurastajia, ja heidän houkuttelemansa hyökkääjät olivat varmasilaisia käsityöläisiä ja satamatyöläisiä; vaikka heillä olikin ylivoima, niin minun ja Karlonin paremmat aseet ja soturin koulutukseni riittivät lopulta ajamaan suurimman osan heistä karkuun. Kahakan näyttämölle jäi vain kahden kuolleen hyökkääjän ruumiit, ja haavoittunut Galo - Caldo pakeni yhden hyökkääjän kanssa.

"Turha lähteä niiden perään", sanoin Karlonin aikoessa kannustaa oman ratsunsa takaa-ajoon - seppä oli saanut ilkeännäköisen, mutta vaarattomalta vaikuttavan ruhjeen käsivarteensa kamppailun aikana. "Tuskinpa he aivan pian tulevat lisää kerjäämään. Katsotaan mieluummin keitä nämä muut olivat miehiään."

Säiläni haavoittuneen Galon nuttuun pyyhkien polvistuin teurastajan vierelle. "Mikä teidät sai hyökkäämään meidän kimppuumme, typerykset?" tivasin Galolta ja viittasin kahteen kuolemankielissä makaavaan hyökkääjään. Kaksi henkeä oli menetetty turhaan Galon ja Caldon kaunankannon takia. "Kannattiko se?"

Galo puristi hengästyneenä haavoittunutta käsivarttaan. "Noitia ja pimeitä voimia", teurastaja sylkäisi hampaiden välistä. "Estrea on parempi ilman teidänkaltaisia noitapiiriläisiä. Tällä kertaa selvisitte ehjin nahoin, mutta ennemmin tai myöhemmin joku oikeudesta välittävä vie teidät kaikki tuomiolle."

"No niin, viimestele työsi, noitapiiriläinen, sitähän sinä haluat", Galo sanoi ja kohotti leukaansa uhmakkaana. "Minä en pelkää, jumalani ottaa minut kyllä vastaan."

"Harva jumala siunaa typeryksiä", vastasin kylmästi ja punnitsin tikaria kädessäni. Miehet olivat hyökänneet kimppuumme aikoen tappaa; eikö se olisi ollut oikeutta, jos olisin vienyt työn päätökseen, joka vielä oli kesken vain Galon onnekkuuden ansiosta... Mutta avuttoman miehen tappamisen takia jätin paroni Wolfranin palveluksenkin...

Karlon pudisteli päätään harmistuneena. "Bandir.. meidän täytyy mennä", seppä sanoi viitaten paenneisiin ja Iseleen. "Kaksi näistä karautti pakoon ja voimme toivoa, etteivät he saa häntä kiinni."

Sepän sanat havahduttivat minut synkistä mietteistäni, ja samassa jo soimasin itseäni. Taistelun huumassa olin unohtanut Iselen! "Olet oikeassa Karlon", myönsinkin nolona ja sieppasin hevosensa suitset - onneksi ratsu ei ollut karauttanut pakoon, vaan oli jäänyt joenrantaan hermostuneena.

"Muista, teurastaja, että te hyökkäsitte meidän 'noitapiiriläisten'kimppuun, ja me säästimme sinun henkesi", sanoin ja osoitin maassa makaavaa Galoa. "Muista se, kun seuraavan kerran suunnittelet hyökkääväsi muiden kimppuun syyttä ja suotta."

Jätimme Galon pitelemään haavoittunutta kättään ja karautimme Iselen perään.

Bandirin päiväkirjamerkinnät 14

Tovin ratsastettuamme Karlon nojautui puoleeni ja sanoi hiljaisella äänellä, Iseleä merkitsevästi katsoen: "Galo ja Caldo ovat sen kaltaisia kavereita, etteivät he välttämättä anna asian olla jos kokevat, että heidän kunniaansa on loukattu. Minusta meidän kannattaisi pitää silmämme auki, kunnes olemme Varmasista hieman kauempana."

Nyökkäsin hyväksyvästi sepän ehdotukselle. "Toivottavasti he eivät uskalla tehdä mitään konnuuksia, kun seriffikin on luultavasti tavanomaista tarkempi heidän tekemisistään", arvelin rauhallisesti. "Olet kuitenkin oikeassa siinä, että parempi vara kuin vahinko, joten pidetään vain silmämme auki."

Päivä oli lämmin, ja pian unohdimme kuitenkin mietteet Galon ja Caldon aikomuksista. Matkamme alkoi meidän jutustellessa tunnustelevasti keskenämme; emme tunteneet toisiamme kovin hyvin, mutta hiljalleen keskustelumme alkoi sujua luontevammin. Olimme kaikki varsin puheliaita, mikä auttoi täyttämään maantien tylsät, hiljaiset tunnit täyttyivät tarinoilla menneisyydestämme ja kokemuksistamme. Karlon kertoi kokemiaan hauskoja sattumuskia Varmasin seppäkillan juonittelujen keskellä ja minä kerroin heille muutamia palkkasoturina kokemiani outoja ja jännittäviä tapahtumia. Tosin en voinut malttaa värittämästä hieman kokemiani tapahtumia ja jätin sotaretkien puuduttavan odottelun, sairastelun ja ruoan etsimisen vähemmälle huomiolle.

Sotaretkistä tarinamme kääntyivät takaisin matkusteluun. Karlon ei ollut matkustellut kovinkaan paljoa, enkä minäkään ollut käynyt kuin Estrean eri osissa ja kerran Ithamarissa, mutta siitä huolimatta uteliaisuus ja uusien paikkojen näkeminen oli aina ollut haaveeni.

"Olen aina halunnut tietää vähän enemmän sukujuuristani", tunnustin keskustelun vakavoituessa. "Isältäni en paljoakaan saanut selville äidistäni tai mistä me oikein tulimme, joten olen aina halunnut matkustella hieman laajemmin idässä, missä haltioita kerrotaan olevan enemmänkin."

"Entä sinä, Isele", kysyin Iselanelta ja puhuttelin häntä huomaamattani tuttavallisesti etunimellä, mutta maantiellä muodollisuuksista ei kauaa kiinni pidettäisi muutenkaan. "Pääseekö sulkakynän veljeskunnan riveissä näkemään paljon maailmaa?"

"Niin..." nainen kohautti olkapäitään. "Sulkakynän veljeskunnassa pääsee maailman jokaiseen kolkkaan, mutta ei aivan kuten voisi kuvitella. Kirjojen sivuilta olen lukenut monista ihmeellisistä paikoista, kuten Valkean kämmenen tornista, mutta elämäni minä olen elänyt Angbadissa, sulkakynän veljeskunnan kirjaston seinien sisäpuolella."

Tunsin outoa vetoa Iselen tiedonnälkää kohtaan ja huomaamattani kumarruin lähemmäs naista. "Kämmenen torni on kaunis näky - tai Kuutorni, kuten jotkut ithamarilaiset sitä joskus nimittävät sen helmenvalkean värin takia", sanoin muistellen itsekin ihastelleeni kaupungin keskuskukkulalla taivaisiin kohoavaa, valkeaa ja jykevää tornia.

"Sinä olet käynyt tornilla!" Isele hämmästeli ihastuneena. "Voi, kunpa minäkin pääsisin näkemään sen vielä joku päivä. Vanha Alexandrei veljeskunnasta tapasi sanoa, että Kämmenen tornin perustajat rakensivat tornin alunperin taivaankappaleiden tutkimista varten. Torni elää vielä yhtä hohtavana kuin silloin kun perustajat messusivat avaussanat. Sinulla on ollut etuoikeus Bandir nähdessäsi yhden Länsirannikon ihmeistä. Etuoikeus!"

"Etuoikeudelta se tuntuikin", myönsin muistellessani upeaa rakennusta. "Harva paikka on tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta, kuin Kuutorni; se seisoi yksin kukkulan huipulla, komeana ja korkeana, ja muut kukkulan rakennukset tuntuivat sen vierellä yksinkertaisilta ja karuilta. En ehtinyt käydä kuin vilkaisemassa sitä, mutta tornin huippu on niin korkealla, että se näkyy kauas Ithamarin muurien ulkopuolellekin."

Bandirin päiväkirjamerkinnät 13

Edelliselle merkinnälle jatkoa.


Kävellessäni Sinisen linnun kievaria kohti suunnittelin jo mielessäni, kuinka käyttäisin Iseleltä saamani rahat. Vaikka matka Astorosiin olisikin varsin helppo ja turvallinen, olisi tällekin pätkälle viisasta varautua kunnolla.

Iselanen hevonen oli näyttänyt hyväkuntoiselta, mutta se oli vaikuttanut enemmän ratsuhevoselta kuin matkustamiseen tarkoitetulta eläimeltä, enkä uskonut siitä olevan paljoakaan apua, jos joutuisimme ongelmiin maantiellä. Toisaalta sotakoulutetut ratsut olivat sen verran kalliita, ettei Iselanen ja minun kolikoillani luultavasti sellaisia saataisi.

Sinisessä linnussa ilta kului hiljaisena ja vetäydyinkin aikaisin nukkumaan. Aioin herätä aamun tullen varhain hoitamaan matkajärjestelymme, ennen kuin vierailisimme Jasnirin luona ja seriffin puheilla, ja laskeuduinkin aamulla paljon ennen muita yöpyviä asiakkaita Linnun alakertaan. Syötyäni nopean aamiaisen kokin iltasella hautumaan jääneestä puurosta suuntasin Varmasin hitaasti heräileville kaduille.

Ensimmäinen etappini oli Mighen Kivikavion talli lähellä kaupungin itäistä ulkomuuria. Mighen oli matkaajien parissa tunnettu ja suosittu ratsumestari, joka myi hevosia tai sitten vuokrasi tallinsa hienoimpia yksilöitä. Vuokrattavat hevoset olivat Mighenin hienoimpia, mutta päätin kuitenkin ostaa minun ja Karlonin hevosen sen varalta, että matkalla sattuisi jokin onnettomuus.

Olin ostanut Migheniltä myös edellisen ratsuni, hevosen joka oli kuollut matkalla Ithamariin, ja uutinen ratsun kohtalosta oli surullinen uutinen harmaantuneelle, jäntevän lihaksikkaalle ratsumestarille. Tosin hän ymmärsi maanteiden vaarat näinä arvaamattomina aikoina, ja pääsimme yhteisymmärrykseen kahden hyväkuntoisen ratsuhevosen ja niiden varusteiden hinnasta. Vaikka kauppa vei kaikki Iselen antamat kultakolikot, oli hinta mielestäni kohtuullinen ja suuntasin tyytyväisenä täyttämään satulaukut ruoalla ja muilla varusteilla.

Varusteiden ja ratsujen hinta ylitti varsin reilusti Iselanen antamat rahat, mutta päätin maksaa erotuksen omasta pussistani. Kulkiessani kohti Sinistä lintua varusteiden ja ratsujen kanssa mietiskelin huvittuneena, kuinka nopeasti raskas kolikkokukkaro oli taasen laihtunut - mutta sellaista matkustajan elämä usein oli.

Karlon ja Isele odottivat minua jo Sinisen linnun juomasalissa, kun saavuin paikalle. Minä suorastaan hämäännyin siitä, kuinka edustavalta Isele näytti nyt eilisen päivän hieman pöllähtäneen ensivaikutelman jälkeen; hänen punertavat hiuksensa olivat nyt siistillä, nutturamaisella kampauksella, ja jotenkin neito onnistunut loihtimaan vielä eilen hieman hermostuneille kasvoilleen nyt samaan aikaan uteliaan ja arvovaltaisen ilmeen. Hänen komea leninkinsä ja päällyskaapunsa osoittivat, ettei Iselane ollut varallisuudeltaan vaatimattomista oloista, ja kupeella roikkuva olkalaukku oli raskas kirjoista ja kirjoitusvälineistä. Ajattelin hänen olevan hyvinkin viehättävä nainen - minulla oli noina aikoina varsin paljon silmää naiskeunedelle. Isele ei ehkä ollut mikään kaunotar, mutta kylläkin miellyttävä katsella. Tai ehkä hänen kauneutensa onkin vain erilaista, kuin mitä yleisesti kauneudella ajatellaan.

Pakkasimme Sinisessä linnussa vielä viimeiset Karlonin tuomat tavarat ja minun omat varusteeni ennen kuin suuntasimme tapaamaan Varmasin seriffiä. Toivoimme tämän tapaamisen olevan nopea, että pääsisimme matkaan ennen puolta päivää. Galon ja Caldon luonteen tunteva seriffi oli helpotukseksemme vakuuttunut tarinastamme tapahtumien kulusta ja pyyteli vielä Iselanelta kovasti anteeksi väärinkäsitystä. Iselen vakuutettua, ettei muistellut tapahtunutta pahalla, pääsimme lähtemään, ja käytyämme Jasnirin luona suuntasimme Varmasin itäiselle maantielle vievälle portille.

"Tästä se alkaa", totesin kaikille enkä erityisesti kenellekään ratsastaessamme ulos kaupungista. Olipa mukava päästä taas matkaan, vaikka vielä eilen olin ollut lopen väsynyt ja kyllästynyt maantiehen.

Bandirin päiväkirjamerkinnät 12

Jatkoa edelliselle merkinnälle. Saa nähdä saanko spostiropen kiinni jossain vaiheessa...

Seppä ei vastannut kuin kiitollisella hymyllä Iselelle, joten kirjanoppinut kysyi minulta tarvitsemistamme varusteista: "Matkamme alkaa huomenna, joten kuinka paljon tarvitset että saat meidät varustettua hyvin matkaa varten? Rahaa ei ole liiaksi, mutta mitä uskoisit meidän tarvitsevan?"

"Ruokaa nyt ainakin, hyvää matkamuonaa", tuumin. "Minä olen tottunut matkustamaan kevyesti, varsinkin näin kesällä, mutta nyt kun olemme matkalla Mernbariin, lienee syytä olla hieman varovaisempi ja valmistautua edeltä. En kuitenkaan ostaisi varusteita täältä, vaan vasta lähempää, Astorosista - nyt kun sen kautta matkustamme. Minulla on Sinisessä linnussa jo omat matkavarusteeni, mutta Karlonista ja sinusta en tiedä; ainakin teltat, makuuhuovat ja vastaavat kannattaa ostaa jo täältä Varmaksesta. Hevoset eivät liioin olisi pahitteeksi, niillä matkanteko on huomattavasti nopeampaa."

"Minulta löytyy rahaa omaan hevoseen, satulaan ja matkalaukkuihin, mutta Karlonin rahatilanteesta en tiedä", jatkoin. "Uskoisin pystyväni tinkimään itselleni ja Karlonille hevoset ehkä 200 kultarahan hintaan. Jos syömme vaatimattomasti niin ruokiin veikkaisin kuluvan meidän kolmen osalta korkeintaan 50 hopearahaa, kun taas huovista, varavaatteista en osaa sanoa ennen kuin tiedän millaiseen sopimukseen pääsemme kauppiaiden kanssa. Yksi mahdollisuus on tietenkin, että vietämme yöt majataloissa ja vastaavissa, mutta se tulee kalliimmaksi kun yöpyminen omassa leirissä ja matkamuonaa syöden."

"Minulla on vähän säästöjä, että tarpeen vaatiessa saan kyllä itsekin jotain hankittua." Karlon huomautti ja raapi partaansa "Olin aluksi ajatellut käyttäväni ne työelämän aloittamiseen, mutta sitähän tämä toisaalta onkin joten miksipä en käyttäisi niitä yhteistä määränpäätämme varten. Sinä tiedät matkahevosista enemmän, niin jos sinä Bandir hankit ne ja maksamme sinulle. Minulla on varusteeni vanhalla Calsiksen pajalla. Paja on kiinni, mutta minulla on sinne vielä avaimet. Siellä on muutkin varusteeni matkaa varten."

"Minun tavarani ovat tässä ja majatalokin on minulta vielä etsimättä", Isele sanoi taputtaen kevyttä laukkuaan. Hänellä oli tosiaan varsin vähän matkalle tarvittavia varusteita, mutta ainakin hänen Robardin majataloon jättämänsä ratsu oli hyväkuntoinen.

"Jos Bandir hankkii tarvikkeet, minä maksan tietty, ja Karlon hoitaa oman osuutensa pajalla niin minun puolestani voisimme tavata aamunkoitteessa Sinisessä Linnussa", kirjanoppinut ehdotti innostuneena.

"Kyllä se minulle käy", vastasin ja nyökkäsin toivoen, ettei nainen pitänyt hänen huvittunutta hymyäni mitenkään loukkaavana.En kuitenkaan voinut olla miettimättä, kuinka kauan Iselen innostuneisuus kestäisi maantien koettelevissa oloissa. Toisaalta Isele saattaa yllättää, joten ajattelin lopulta olevan parempi, jos en arvostelisi häntä ennen kuin olemme kohdanneet muutaman tosipaikan. "Alkaa olla jo varsin myöhä eikä kovinkaan moni kunniallinen kauppias tarjoile tavaroitaan enää tähän aikaan. Onko sinulla antaa minulle nyt edes 150 kultarahaa, niin voin käydä heti aamusta hankkimassa meille varusteet ja minulle ja Karlonille hevoset? Minulla on tosiaan jonkin verran rahaa itsellänikin, joten uskoisin sen riittävän, ja pääsemme aamulla aikaisin liikkeelle, kunhan vain olemme käyneet uudelleen Jasnir Kivikirveen luona - eikä seriffiäkään sovi unohtaa."

Isele kaivoi kantolaukustaan pussukan ja puristi sitä hetken pieni nyrkki valkoisena. "Te tulitte auttamaan minua, joten minä luotan nyt teihin", Isele sanoi selvästi hieman epäröiden muukalaisten edessä ja otti lopulta pussukasta esille kultapaloja, jotka painoi omaan taskuunsa. "Siellä on nyt 150 kultarahaa, käytä se viisaasti. Tingi luonnollisesti jos voit."

Kun sain kultarahat, Karlon hyvästeli meidät ja lähti hakemaan tavaroitaan Calsiksen entisestä pajasta. Minä sen sijaan lähdin saattamaan Iseleä takaisin Robardin majatalolle ja suuntasin kirjanoppineelle hyvät yöt toivoteltuani takaisin Siniseen lintuun, joka sopi minulle paremmin kuin Robardin hieno kievari.

Bandirin päiväkirjamerkinnät 11

Tarina jatkuu edellisestä merkinnästä.

Suuntasimme kulkumme takaisin Robard Suuren majatalolle iltaisen Varmasin halki. Kuljimme aluksi hiljaisuudessa, sillä kolmen toisilleen tuntemattoman henkilön välillä ei tuntunut löytyvän mitään puheen aihetta. Karlon tuntui olevan omissa ajatuksissaan ja Isele huomautti jotain temppelialueelta kuuluvasta messusta ja vaikutti keskittyvän tähän, kunnes sanoi:

"Kerro minulle itsestäsi Bandir, millaista on elää päivästä toiseen kohdaten tien vaaroja?"

Hämmennyin ensin hieman naisen yllättävästä kysymyksestä, mutta myöhemmin opin, että Isele vain oli utelias ja suorapuheinen ihminen. Sain kuitenkin avattua suuni vastatakseni ja sanoin:

"Kai se on jotain, jonka kohtaamiseen jokainen miekkaa elääkseen heilutteleva vain on tottunut. Täytyy tunnustaa, etten ole juurikaan asiaa pohtinut... Estrean maanteillä yksinäinen matkamies on aina vaarassa kohdata maantierosvoja tai röyhkeiksi käyneitä metsien petoja, mutta kaipa minulla on ollut onnea, sillä olen saanut matkustaa Estreassa aina varsin turvallisesti."

Samassa kuitenkin muistin erään kohtaamisen, joka oli päättynyt verenvuodatukseen, ja päätti siitä Iselelle kertoa, kun tämä nyt oli asian esille ottanut:

"Itse asiassa ainut kerta, kun olen joutunut turvautumaan miekkaani, tapahtui kuitenkin Estrean ulkopuolella vain vähän aikaa sitten. Olin suunnistanut Estreasta pohjoiseen, Ithamariin. Kaltaisesi kirjanoppinut on saattanut lukea Ithamarin sivistystä suojelevista muureista ja valtakunnan maanteitä puolustavista Kämmenen paladiineista, mutta ainakaan minun avukseni he eivät ehtineet."

"Pitkä matkapäivä oli jo kääntymässä illaksi ja istuin väsyneenä ratsuni satulassa", jatkoin ääni hieman madaltuen ja keskitin kaiken huomioni Iseleen ja tarinaani. Pidän itseääni pohjimmiltaan käytännöllisenä soturina, mutta kenties suonissani virtaavaa haltiaverta oli syyttäminen siitä, että nautin myös erilaisista tarinoista ja niiden tarinoiden kertomisesta kuulijoille. Yleensä maltoin mieleni muukalaisten kanssa, mutta jokin Iselen kysymyksessä sai miinut rohkaistumaan. "Olin kai myös hieman ajatuksissani, sillä kolmen maantierosvon onnistui yllättää minut tuskin silmänkantaman päässä Ithamarin muureista! En tiedä, mikä oli saanut rosvot käymään niin röyhkeiksi, mutta ennen kuin huomasin, oli kaksi rosvoistani ampunut jousillaan hevostani, ja ratsuparkani kaatui kuolleena maahan. Onnistuin kierähtämään satulasta ennen elikon kaatumista, ja juoksin metsän suojaan, mutta luuttuni särkyi siinä hässäkässä - se kun oli sidottuna satulaan."

"Rosvot luulivat kai minun paenneen, sillä he ryntäsivät saman tien varomattomina ratsuni luokse. He jättivät jopa jousensa piilopaikkoihinsa. Olisittepa nähneet heidän ilmeensä kun minä astuin metsän suojista miekka valmiina ja oiketetusti vihaisena heidän surmattuaan hevoseni ja särjettyään hienon luuttuni."

Vilkaisin nopeasti Iseleä ja päätin säästää epäilemättä varsin suojattua elämää viettäneen kirjanoppineen kohtaamisen verisiltä yksityiskohdilta. "Joka tapauksessa minun onnistui haavoittaa kahta rosvoista sen verran pahasti, että kolmas otti jalat alleen. Haavoittuneet rosvot pistin kantamaan tavarani Ithamarin, minkä jälkeen luovutin heidät Kämmenen paladiineille. He olivat varsin noloina, kun kerroin rosvojen yllättäneen minut aivan heidän hienon kaupunkinsa varjossa, mutta siitä huolimatta kukaan ei tarjoutunut korvaamaan menettämääni hevosta tai luuttua. Kauaa en sitten kaupungissa viihtynyt, vaan suuntasin takaisin Estrean rannikolle ja Varmasiin - ja sitten tapasinkin Karlonin ja sinut, Iselane."

En voinut olla pohtimatta, joskohan rahani riittäisivät uuden luutun ostamiseen, sillä illat leirinuotiolla olivat käyneet varsin hiljaisiksi ja tylsiksi soittopelini särkymisen jälkeen. Toisaalta meillä oli tuskin rahaa tuhlattavaksi asti, joten kenties soittimen ostamisen pitäisi odottaa.

"Sääli luuttusi kannalta" Iselane pahoitteli. "Musiikki on hyvästä, musiikki rauhoittaa ja siinä piilee sellaista voimaa, jota monet eivät uskoisikaan. Tiesitkö, että Sulkakynän veljeskunnassakin on oppineita mestareita, jotka ovat omistaneet elämänsä musiikin voiman tutkimiseen."

Iselane katsoi minua hymyillen silmiin ja lisäsi vielä:

"Tiedätkö mitä, sovitaan niin, että tämän pienen seikkailumme päätteeksi, minä ostan sinulle tilalle uuden luutun. Ja seppä Karlonille löydämme myös jotain sellaista, mitä hän tahtoo eikö vain."

Bandirin päiväkirjamerkinnät 10

Jatkoa edelliselle päiväkirjamerkinnälle.

"Voin kertoa tien raunioille, jos suostutte auttamaan minua - ja miksi ette auttaisi?" Jasnirobek lisäsi. "Jos suuntaatte Mernbariin, niin matkanne vie teidät Astorosin kautta, ja minulla on eräs koru, joka olisi toimitettava kaupunkiin."

Jasnirobekin ehdotus kuulosti varsin kohtuulliselta, joten suostuimme viemään hänen korunsa astorosilaiselle kauppiaalle. Jasnirobek kehotti meitä olemaan varuillamme matkallamme, sillä matka Mernbarin metsään ei tulisi olemaan mikään eväsretki.

"Tulkaa huomenaamulla käymään uudemman kerran, niin kerron kaiken minkä isäni kertoi minulle Pirunmuurille pääsemisestä, ja annan teille sen korun, jonka viette Astorosiin. Kauppias, jolle viette sen, on onneksi helppo löytää jopa Astorosin kokoisesta kaupungista", Jasnir sanoi ja lisäsi vielä hetken emmittyään:

"Ja kauppiaasta tulikin mieleeni, että häneltä sinun Karlon kannattaa myös kysellä töitä. Olen hieman kuullut huhuja, että täällä Varmaksessa joku on kehottanut kaikkia seppien kiltamestareita olemaan antamatta sinulle töitä. Mutta tuskinpa vihamiehesi - kuka hän sitten onkaan - käsi Astorosiin asti ylettyy."

Jasnirobekin viimeiset sanojen merkitys kesti hetken, ennen kuin Karlon ymmärsi kääpiön sanat. "Mitä sinä tarkoitat Jasnir?" seppä kysyi ymmällään. "Mitä minä olen tehnyt vihastuttaakseni ketään. Mistä kuulit tästä, Jasnir?"

"Kuulin vain huhuja, että jotkut kiltamestareille oli tuotu sana, että Karlon Manrisin palkkaaminen ei tietäisi hyvää heidän liiketoimilleen", kääpiö vastasi ja kohautti olkiaan. "Asia ei minua varsinaisesti koske - minä olen Kivikirveen klaanin jäsen, eivätkä ihmiskauppiaat minua komentele - mutta voin kyllä yrittää ottaa asiasta enemmän selvää sillä välin, kun te olette poissa. Tehän olette kuitenkin tulossa takaisin jossain vaiheessa, eikö vain?"

"Varmaksesta on lyhin laivareitti Angbadiin, joten eiköhän tiemme takaisin tänne meidät jossain välissä tuo", Isele vastasi.

Sovittuamme Jasnirin kanssa palaavamme vielä seuraavana aamuna suuntasimme takaisin Varmasin kaduilla ja kohti Robardin majataloa. Aamusta tulisi kiireinen, sillä Jasnirin lisäksi meidän täytyisi vierailla seriffin luona selvittämässä kahnaus Galon ja Caldon kanssa, eikä matkallekaan kannattaisi lähteä ilman kunnon varusteita.

Uusi suomalainen ropefoorumi

Uusi suomalainen roolipelifoorumi on syntynyt: http://pelilauta.sange.fi/index.php

Toivottavasti keskustelu herää eloon vilkkaana - ja pysyykin vilkkaana...

Hyborialainen aika ja maailmanrakennus

Sain vihdoin ja viimein itsestäni sen verran irti, että ostin Rbert E. Howardin kaikki Conan-tarinat sisältävän Complete Chronicles of Conan -teoksen. Toki osa novelleista on jo vanhoja tuttuja, mutta joukkoon mahtuu myös uusia tuttavuuksia, teoksen avaava essee Hyborian Age heti ensimmäisenä.

En ole koskaan aikaisemmin miettinyt erityisemmin hyborialaista aikaa yhtenä jaksona omaa maailmaamme, kuten Howard on tarkoittanut, mutta Howardin esseen luettuani osaan nyt arvostaa entisestään Howardin kykyjä kirjoittajana ja maailmanrakentajana. Essee oli mielenkiintoinen lukea ja ajatus hyborialaisesta ajasta osana omaa maailmaamme toimii fiktiona hyvin.

Kaikenkattava maailmankirja Hyborian Age kirjoitelmana ei ole, mutta siitä sai mukavasti kuvaa Howardin ajatuksista, ja myös omat ajatukseni (kiinnostavasta) maailmanrakentamisesta saivat uutta näkökulmaa. Mielessä kävi jopa Routamaiden maailmankirjan uudelleenkirjoittaminen ja sovittaminen Dragon Age -roolipelin sääntöihin.

Alkuperäinen essee englanninkielisenä. Suomeksi essee löytyy Conan Voittaja -kirjasta.

Bandirin päiväkirjamerkinnät 9

Päiväkirja se vain jatkuu - edelleen edellisestä merkinnästä.

Jasnirin ovi oli auki, ja astuimme sisään pieneen, ahtaaseen puotiin jonka seinustat ja hyllyt olivat täynnä erilaisia aseita ja haarniskojen kappaleita - Kivikirveen klaani oli erityisen tunnettu asesepistään. Jasnir itse istui suuren tiskinsa takana, kyyristyneenä suuren kirjan ääreen, jonka sivuja kääpiökauppias tihrusti. Oven käydessä hänen katseensa kuitenkin kohosi, ja Karlonin tunnistaessaan kääpiön partaisille kasvoille nousi leveä hymy. Kääpiö ulottui kookasta Karlonia hieman vyötärön yläpuolelle, mutta toisin kuin useimmat kansansa edustajat, oli Jasnir solakka ja kevytrakenteinen. Hänen tumma partansa oli leikattu lyhyeksi ja kammattu siistiksi, ja hänen hieno jakkunsa oli viimeisimmän muodin mukainen - kääpiö oli selvästi kauppias, ei seppä.

"Tervehdys, Karlon!" Jasnir tervehti Karlonia hymyillen, mutta vaikutti myös hieman yllättyneeltä. "Mitä sinä teet täällä tähän aikaan? Jos töitä tulit etsimään, niin nyt on kyllä vähän huono aika..."

"Tällä kertaa en ole työn perässä, vaikka mielelläni sinulle töitä olenkin tehnyt", Karlon vastasi ja osoitti meitä. "Olen täällä lady Iselanen asioilla. Hän on sulkakynän veljeskunnasta ja haluaisi kovasti tietää Mernbarin metsästä ja niiden lähialueista. Sinähän kuljet kauppamatkoillasi aina sen kautta, joten ajattelimme tulla kysymään sinulta neuvoa - olemme mahdollisesti nimittäin matkalla metsään."

"Mitä ihmettä te voitte haluta sellaisesta pirullisesta paikasta kuin Mernbarin metsä?" Jasrin kysyi ja katseli uteliaana Iseleä ja minua. "Ellei tie Mernbarin metsän läpi olisi nopein Kivikirveen klaanin kodista Varmasiin, niin minua ei saisi kulkemaan sen paikan läpi, vaikka itse Moradin Sieluntakoja yrittäisi pakottaa minut astumaan metsän siimekseen!"

Epäilin kääpiön liioittelevan, mutta pidin suuni kiinni ja keskityin kuuntelemaan. Karlon näytti epävarmalta, halusiko Isele Jasnirin tietävän retkemme todellisen syyn, mutta päätti sitten puhua totta ja sanoi:

""Arvelemme Mernbarin metsässä olevan jotakin, mikä sulkakynän veljeskuntaa kiinnostaa. Osaatko sinä Jasnir kertoa, millaisia vaaroja meitä voi odottaa mikäli matkaamme sinne? Mitä meidän tulee varoa ja odottaa? Erityisesti jos matkaamme syvälle metsään?"

"Metsän vaarat välttää parhaiten, jos ei mene Mernbariin", Jasnir vastasi. "Vanhat eukot väittävät metsässä asuvan noitia ja hirviöitä, ja vaikka en ole koskaan kumpiakaan noista tavannut, niin siinä paikassa kulkiessa on helppo uskoa, että moisia vastaan voisi tullakin - se paikka voi olla todella aavemainen. Ja rosvoja siellä riittää kiusaksi asti: voisin väittää, että jokainen Estrean lainsuojaton pitää sitä metsää tukikohtanaan!"

"Mitä tulee jonkin tietyn asian tai paikan löytämiseen metsästä", kääpiö lisäsi, "niin sen suhteen ei voi muuta kuin toivottaa teille onnea - sitä te tulette tarvitsemaan. Se paikka on suuri: maili toisensa jälkeen vaikeakulkuista aarniometsää, joka on saanut olla koskemattomana niin kauan kuin kääpiön muisti kantaa - ja se kantaa kauas! Toisaalta, jos sattuisin tietämään mitä te etsitte, voisin ehkä antaa pari neuvoa pientä vastapalvelusta vastaan..."

Isele näytti empivän, mutta sanoi lopulta: "Sulkakynän veljeskunta on lähettänyt minut etsimään kuningas Adgarin kadonnutta Neljättä kronikkaa. Tutkimukset ovat saaneet veljeskuntani uskomaan, että kirja on jossain Mernbarin metsän kätköissä, ja seppä Karlonin mukaan myös estrealaiset tarinat kertovat samaa."

"En ole koskaan kuullut mistään piilopaikasta Mernbarissa, jonne kirja olisi voinut kätkeytyä", Jasnir vastasi ja pyöritteli miettiväisenä kolikkoa sormissaan. "Mutta Mernbarin metsä on vaarallinen paikka - paikka, joka on pitänyt salaisuutensa omanaan satoja vuosia. Kerta toisensa jälkeen Estrean ihmiset ja jopa klaanini kääpiöt ovat yrittäneet asettua syvemmälle metsään ja raivata itselleen uuden maatilkun, mutta joka kerta yritykset ovat valuneet hukkaan, kunnes kukaan ei jaksa enää yrittää - vaiva on suurempi kuin hyöty!"

"Klaanini parissa kerrotaan kuitenkin vanhaa tarinaa metsän keskellä sijaitsevasta rauniolinnakkeesta, Piruntornista", Jasnir lisäsi ja katseli merkitsevästi seikkailijoita. "Tarinoissa tuolla paikalla on yhtä paljon hallitsijoita, kuin on siitä kertovia tarinoitakin, mutta kaikki tarinat ovat yhtä mieltä siitä, että aikoinaan tuo rauniolinnake on ollut mahtavan herran hallussa - mahtavan ja pahan herran hallussa..."

"Jos minun pitäisi historiallista aikakirjaa lähteä etsimään, niin yhtä hyvin voisin aloittaa noiden raunioiden luota", Jasnir sanoi, "ja minä pystyn neuvomaan teidät noiden raunioiden luokse, sillä isäni matkusti aikoinaan tuolle paikalle. Se tapahtui vain muutama vuosi sen jälkeen, kun Adgarin kerrotaan kadottaneen kronikkansa."

Bandirin päiväkirjamerkinnät 8

Bandirin ja Karlonin tarina jatkuu siitä, mihin ensimmäinen luku jäi. Taidan tehdä samoin, kuin ensimmäisen luvun suhteen, eli koko luku tulee blogiin aluksi pieninä palasina, jonka jälkeen kokoan ne yhdeksi tiedostoksi. Homma tuntui toimivan ainakin ensimmäisen luvun suhteen...

2: Matka alkaa

Joskus mietin, mihin suuntaan elämäni olisi kääntynyt, ellen olisi tavannut Iseleä. Olisinko jatkanut elämääni kiertelevänä palkkasoturina, ellemme olisi auttaneet Karlonin kanssa noidaksi syytettyä muukalaista, josta tuli sittemmin ensin työnantajamme ja ajan kuluessa ystävämme? Millaisia kokemuksia, iloja ja suruja maailma olisi muutoin minulle tarjonnut?

Olen kertonut Karlonille näistä mietteistäni, mutta häntä eivät moiset asiat mietitytä; hän on tyytyväinen.

"Älä murehdi menneitä, vaan suunnittele tulevaa, puolihaltia!" hän sanoo minulle ja palaa pajaansa ja työnsä pariin. Hän on kiireinen, niin hän on nykyään aina, eikä hänellä riitä kärsivällisyyttä jahkailuilleni. Hän alkaa olla jo vanha; vaikka hän vielä jaksaa heiluttaa vasaraansa ja lausuu varmasti takomiaan esineitä vahvistavat voimasanat, on hänen parrassaan jo yhtä paljon harmaata kuin tummaa, eikä hänen näkönsä ole enää samanlainen kuin ennen. Luulen hänen pelkäävän tulevaa yhtä paljon kuin minä haikailen menneitä.

Hän on kuitenkin oikeassa. Minä olen puolihaltia, ja minulla on vielä edessäni paljon vuosia - enemmän kuin ystävälläni Karlonilla. Minun pitäisi tehdä kuten hän sanoo ja lakata murehtimasta menneitä. Minun olisi katsottava tulevaisuuteen.

Niin kauan kuin jatkan tätä Karlonin painostamana itselleni ottamaa tehtävää, en kuitenkaan voi hylätä menneisyyttä.

"Haikailuni ovat osaksi sinun syytäsi, ystäväni", totean hänelle ja hymyilen.


Seisoimme Seppien kadulla, jota myös Kääpiökaduksi kutsuttiin. Se sijaitsi kaukana Varmasin keskustasta, ja oli jo iltapäivä, mutta Karlon oli kertonut tietävänsä Kääpiökadulta erään, joka voisi tietää jotain Adgarin kadonneesta aikakirjasta, tai ainakin Mernbarin metsästä, johon kyseinen kirja oli Iselen ja Karlonin tuntemien tarinoiden mukaan kadonnut.

Jasnirobek Kivikirveen kauppareitit kulkevat Mernbarin metsän kautta aina Dalras-kukkuloille saakka", seppä oli kertonut, "ja Kivikirveen klaani tuntee myös Mernbarin metsän vanhat tarinat ja aarteet. Jasnir osaa neuvoa meitä ainakin siinä, mistä Adgarin kirjaa voisi ainakin yrittää etsiä, ja hän osaa varoittaa meitä Mernbarin metsän vaaroista."

Niinpä minä, Karlon ja Isele suuntasimme kulkumme Kääpiökadulle. Seppien katu sijaitsi kaukana Varmasin keskustasta ja hieman erillään itse kaupungistakin, ja kun pääsimme määränpäähämme, oli aurinko laskemaisillaan mailleen, ja katu oli hiljainen. Jotkut muutamista vastaantulijoista tervehtivät Karlonia, mutta useimmat kiiruhtivat jo kotejaan kohti.

Onneksemme Jasnirin pienen puodin ikkunoista paistoi vielä valo; epäilemättä kääpiö laski liiketoimintansa voittoja. Jasnir ei ollut Varmasin kiltaseppien mittapuulla erityisen merkittävä kauppias, mutta aina löytyi niitä, jotka halusivat tutustua Kivikirveen klaanin kuuluihin käsityötaidon näytteisiin, ja Jasnirobek osasi puhua ihmiskauppiaat pyörryksiin kääpiön sinnikkyydellä.

Bandirin päiväkirjamerkinnät 7

Jatkoa edelliselle merkinnälle ja ensimmäisen luvun loppu. Kokoan tämän varmaan vielä yhdeksi kokonaiseksi pdf-tiedostoksi Scribdiin, kun sellaista on varmaan mukavampi lukea - jos vain jaksaisi oikolukea...


Karlon ei tuntunut kuitenkaan galadrianosilaisista maalauksista välittävän, vaan kohautti vain vähättelevästi olkiaan. "Rouva Iselane, kerroitte tarvitsevanne apuamme Estreassa oleillessanne."

"Voi, kutsukaa minua Iseleksi - niin kaikki ystäväni tekevät, ja uskallan lukea teidät jo siihen joukkoon", Iselane vastasi. "Uskon tosiaan tarvitsevani paikalliset olot ja tarinat tuntevien apua."

"Minulla on kunnia kuulua erääseen kaukaisesta Merienistä kotoisin olevaan kirjanoppineiden muodostaan järjestöön", Isele selitti. "Me kutsumme itseämme Sulkakynän veljeskunnaksi ja pyrimme keräämään kaikenlaista hyödyllistä tietoa Merienin hallitsijoiden ja kansan hyödyksi."

Merien oli minulle tuttu nimi, sillä monia tuon kaupungin kauppa-aluksia seilasi Estrean rannikollekin, vaikka Merien sijaitsi kaukana idässä. Tästä Sulkakynän veljeskunnasta en kuitenkaan ollut koskaan kuullut - ja tämän sanoin Iselellekin.

"Kertomasi perusteella arvaan kuitenkin sinun olevan etsimässä jotain tietoa Estreasta", huomautin uteliaana, ja Isele nyökkäsi.

"Olet oikeassa, Bandir-herra", nainen myönsi. "En tiedä, oletteko kuulleet Merienin uutisia täällä kaukana lännessä, mutta kuninkaamme Beren Talavon on kuolemaisillaan ja jättämässä valtaistuimen ilman perijää. Toki valtakunnasta löytyy monta ylimystä, jolla on verisiteitä Talavorin kuninkaalliseen huoneeseen, mutta tämä onkin ongelma: jokainen mahdollinen perijä näkee itsensä seuraavana Merienin hallitsijana. Sulkakynän veljeskunta ja Merienin konsulit pelkäävät sisällissotaa."

"Talavorin suku on vanhaa perua", Isele jatkoi, "ja Sulkakynän veljeskunta on lähettänyt minut tänne etsimään erään vanhan hallitsijan jälkeensä jättämää asiakirjaa. Te olette saattaneet kuulla hänestä, Adgar Talavorista."

Adgarin nimi oli minulle hämärästi tuttu, mutta totuudennimissä vain harvat soturit kiinnittivät paljonkaan huomiota tarinaniskijöiden tarinoihin, enkä minäkään saanut päähäni mistä tuo nimi oli minulle tuttu. Karlon näytti kuitenkin tietävän jotain.

"Mestarini Calsis tunsi sepäntyönsä lisäksi paljon kansantarinoita", Karlon sanoi miettiväisenä. "Ja hän kertoi minulle joskus eräästä kuningas Adgarista, joka kulki näillä seuduilla. Siitä on varmastikin yli kaksi sataa vuotta, kun Adgar kulki Estreassa, joka oli varsin erilainen kuin nyt. Täällä oli petojen lisäksi myös monia villejä örkkiheimoja ja hiisiä, ja tarinoissa kuningas Adgar auttoi estrealaisia perustamaan oman valtakuntansa taistelemaan erämaiden vaaroja vastaan."

Isele nyökkäsi innostuneena Karlonin kertomasta. "Hienoa nähdä, että Adgar Talavorin teot muistetaan edelleen Estreassa!" nainen sanoi vaikuttuneena. "Kertomanne pitää hyvin paikkansa, mutta yksi asia teiltä jäi kertomatta: kuningas Adgar kuoli retkellään Estreaan, ja hänen kadottuaan Merienissä valtaan astui hänen veljensä talavorilainen sukuhaara. Adgar oli kuitenkin kirjanoppinut, joka oli kirjoittanut perinpohjaisen tutkimuksen sukunsa teoista aina omiin päiviinsä saakka. Hänen neljännessä aikakirjassaan on huhujen mukaan myös Talavorin sukukartta aina hänen päiviinsä ja veljenpoikiinsa saakka. Ja tuon aikakirjan Sulkakynän veljeskunta on lähettänyt minut etsimään. Rahallisen arvonsa ja mittaamattoman arvokkaan tietomääränsä lisäksi tuo aikakirja voisi auttaa valtakuntaamme ratkaisemaan perimyskiistan ilman verenvuodatusta."

Iselen kertomus kiehtoi mieltäni ja sai seikkailunhaluni heräämään, ja näin myös Karlonin kiinnostuneen Iselen kertomasta. Minun oli kuitenkin huomautettava: ""Onkohan kirja mahtanut säilyä, jos se on ollut kadoksissa kaksisataa vuotta? Luulisi, ettei mikään paperi tai pergamentti kestä ajan hammasta ilman hoitoa."

"Adgar oli paitsi seikkailija ja kirjanoppinut, niin myös velho", Isele selitti. "Hän lumosi kaikki kirjansa siten, että ne kyllä kestävät ajan ja säiden koettelemukset, vaikka kirja olisi maannut kaksisataa vuotta taivasalla - kunhan vain mikään eläin tai hirviö ei ole kirjaa tärvellyt. Mutta ensin pitäisi vain tietää, mistä kirjaa kannattaa etsiä. Tiedän, että jossain näissä osissa Estreaa se on kadonnut, mutta Merienissä tiedetään vain vähän niistä vuosista, jolloin Adgar vaelsi täällä lännessä."

Oli selvää, mihin Isele tarvitsi apuamme: me toimisimme saattajina ja avustaisimme häntä etsimään kansansa muinaisen kuninkaan kirjoittamaa kirjaa. Minä olin vain palkkasoturi ja Karlon oli vain seppä, mutta tarvitsimme työtä ja rahaa, ja Isele tarjosi tehtävän vaarojen lisäksi melkoista seikkailua, joka sai ainakin minut innostumaan. Kun Isele vielä lupasi kuohkean palkkion minun ja Karlonin avusta Adgarin kadonneen aikakirjan metsästyksessä, päätimme nopeasti suostua.

Mutta mistä vain aloittaa tämän ikivanhan, kaksisataa vuotta kadoksissa olleen kirjan etsintä?

Bandirin päiväkirjamerkinnät 6

Jatkoa edelliselle merkinnälle. Tämä pätkä oli varsin vaikea kirjoittaa... Seuraavaa pätkää voi joutua odottelemaan siihen asti, että saan Markolta vähän hänen suunnittelemaansa Thranil-tietoutta...


"Mistä täällä kahnataan?" kaupunginkaartin kersantin arvomerkkejä kantava sotilas vaati saada tietää. Hän ja kolme muuta kaupunginkaartin asetakkeja kantavaa soturia tunkeutuivat nopeasti väkijoukon läpi. Kuuma kesäpäivä sai heidät hikoilemaan raskaissa varusteissaan ja he mulkoilivat epäluuloisina meitä viittä.

"Tätä naista kohdeltiin kaltoin ja syytetään noituudesta ilman, että hänen annettiin edes puhua puolestaan, kersantti!" Karlon sanoi ja päästi otteensa pitelemästään teurastajasta.

"Nämä kaksi syyttävät naista noidaksi, kersantti", sanoin ja astuin Karlonin vierelle, "mutta he eivät ole tarjonneet vielä mitään todisteita syytöstensä tueksi."

Kersantti vaikutti edelleen epäluuloiselta, mutta onneksemme hän ei näyttänyt antautuvan samanlaisen taikauskoisen epäluuloisuuden valtaan kuin kaupunkilaiset. Sen sijaan hän kumarsi kohteliaasti naiselle, sillä tämän tavanomaista hienommat vaatteet paljastivat hänet varakkaaksi henkilöksi - ellei peräti jonkin aatelishuoneen jäseneneksi.

"Ette kai te usko noita kahta?" toinen teurastajista kysyi hämmästyneenä. "Tuo nainen on noita! Minä näin omin silmin kuinka hän yrittiä loitsia Caldon pojan mustilla taioillaan!"

Olin avaamassa suuni ja vastaamassa teurastajan syytöksiin, mutta kersantti oli minua nopeampi.

"Me taasen näimme Caldon jälkikasvun kun juoksimme täinne lopettamaan julkisen rauhan häirinnän", kersantti ärähti ja mulkaisi teurastajia. "Minusta hän näytti olevan aivan kunnossa. Oli hän noita tai ei, niin Varmasin laki estää ketä tahansa ottamasta lakia omiin käsiinsä - ja se koskee myös teitä, Galo ja Caldo! Tämä juttu selvitetään perin pohjin, ja haluan nähdä teidät molemmat huomenna seriffin puheilla."

"Ja se koskee myös teitä, arvon rouva, pahoittelen", kaartilainen sanoi pahoittelevasti naiselle. "Tämä juttu on selvitettävä, mutta älkää pelätkö, vaikka olisittekin noita; mikään laki ei kiellä taikojia Estreassa, vaikka heitä kohtaan ollaankin yleisesti epäluuloisempia. Mutta tämä juttu on siitä huolimatta selvitettävä."

Seriffi kääntyi vielä minun ja Karlonin puoleen. "Haluan nähdä myös teidät!" hän sanoi ankarasti. "Minusta näyttää, että te teitte oikein auttaessanne naista, mutta haluan myös kuulla teidän sananne tapahtuneesta."

"Minä kyllä tulen", Karlon vakuutti, "eipä minulla taida olla nyt muutakaan tekemistä kun aikaa liikenee oikeuden puolustamiseenkin".

Kaartinkersantti nyökkäsi tyytyväisenä ja kääntyi väkijoukon puoleen käskien kaikkia palaamaan takaisin omiin puuhiinsa. Hiljalleen ihmiset alkoivatkin suunnata takaisin koteihinsa tai puotejaan sulkemaan, sillä aurinko oli jo laskemassa kaupungin kattomeren taakse. Teurastajat Calo ja Galdo sen sijaan poistuivat paikalta hitaasti ja mulkoilivat vielä minua ja Karlonia. Karlon yritti sovitella tapahtunutta välikohtausta, mutta teurastajat eivät olleet anteeksiantavaisella tuulella.

"Pysykää vastaisuudessa erossa asioista, jotka eivät teille kuulu!" Caldo sanoi ennen kuin kääntyi halveksuvasti ja poistui Galo vanavedessään.

Teurastajat eivät kuitenkaan enää kiinnostaneet minua, vaan olin kääntänyt katseeni hamettaan pölystä siistivään ja kuparinhohtoisia hiuksiaan järjestelevään naiseen. Hän oli sievä, vaikka hänen pölyisiä kasvojaan juovittivatkin kyynelten jättämät polut. Hänen vihreä nuttunsa ja hameensa olivat käytännölliset, mutta hienoa kangasta, ja hänen viittaansa piteli kultainen, sulkakynän muotoinen solki. Olallaan tällä oli laukku, joka näytti kirjanoppineen tai kirjurin varustelaukulta.

"Rouva", Kalron sanoi ja teki kankean kumarruksen, "toivon että teillä on kaikki kunnossa ja pahoittelen tapahtunutta. Toivottavasti teille ei nyt jää huono kuva Varmasista."

"Älkää missään nimessä pahoitelko, hyvä mies", nainen vastasi halliten itsensä yllättävän hyvin, vaikkakin hänen äänensä värisi edelleen hieman. "Minun tässä pitää kiittä teitä avustanne! Vielä en ehtinyt kärsiä muusta, kuin katuja pitkin raahaamisen nöyryytyksestä, mutta jumalat tietävät, mitä nuo roistot olisivat tehneet minulle ilman teitä!"

"Voi, minähän aivan unohdan tässä itseni", nainen päivitteli ja pyyhki nopeasti silmiään ja niiasi sitten puolimuodollisesti. "Saanen esitellä itseni: olen Iselane Warien ja teille kiitollisuudenvelassa."

"Minä olen Karlon, Karlon Manris", toverini seppä esitteli itsensä ja nyökkäsi sitten minun suuntaani. "Ja tuossa on Bandir." Karlonin sanottua jo nimeni tyydyin vain kumartamaan hillitysti, mutta kohteliaasti Iselanelle, joka vastasi nyökkäämällä yhtä kohteliaasti.

"Kiitoksia sinullekin avusta, Bandir-herra", neito sanoi. "Voinko mitenkään vaivata teitä kahta vielä, sillä olen ensimmäistä kertaa Varmasissa ja kaipaisin sopivaa yöpymispaikkaa. Herra Manris, te sanoitte olevanne Varmasista. Satutteko tietämään jonkin hyvän majatalon?"

"Robard Suuren majatalo tulee nyt lähimpänä mieleen", Karlon vastasi ja raapi partaansa. "Se sijaitsee tässä lähellä, ja heillä on pehmeät vuoteet, ja ruokaa on aina tarjolla. He pesevät myös nuo teidän vaatteenne."

"Erinomaista", Iselane sanoi ilahtuneena ja tarttui kärsivällisesti paikoillaan odottaneen hevosensa suitsiin. "Jos saatatte minut tähän Robard Suuren majataloon, niin vähin, mitä voin vastapalvelukseksi avustanne tehdä, on tarjota teille juotavaa ja syötävää. Itse asiassa minulla olisi teiltä vielä kysyttävää; Bandir tässä näyttää soturilta, ja saatan tarvita teidänkaltaistenne rohkeiden miesten apua, tietämätön muukalainen valtakunnassanne kun olen."

"Siinä tapauksessa seuratkaa minua", Karlon sanoi ja lähti johdattamaan meitä kolmea Varmasin katujen läpi. Olin kyllä kuullut Robard Suuren majatalosta, mutta en ollut itse koskaan käynyt siellä, joten annoin Karlonin hoitaa puhumisen, hän kun tuntui paikan tuntevan.

Majatalo paljastui keskivertoa paremmaksi, kolmikerroksiseksi rakennukseksi, jollaiseen minulla tai Karlonilla ei yleensä olisi ollut varaa; anniskelusali oli täynnä äveriäitä, hyväosaisten kauppiaiden ja alhaisaateliston jäsenien näköisiä asiakkaita, ja minun ja Karlonin vaatimattomat vaatteet ja Iselen likaiset kasvot keräsivät paljon nyrpeitä katseita.

Majatalon isäntä, kokonsa puolesta lisänimensä hyvin ansainnut, pirteän oloinen mies nimeltä Robard otti meidät kuitenkin iloisesti vastaan ja puristi sydämellisesti Karlonin kättä. Majatalonisännällä oli vatsakumpua jaettavaksi vaikka kahdelle muulle miehelle, mutta hänen silmissään oli tietynlainen pilke, jonka olin oppinut tunnistamaan. Palkkasoturijoukossa tämä mies olisi ollut merkittävä puhemies, ellei peräti päällikkö, ja pohdinkin, olivatko isännän turpeat kädet puristuneet joskus oluthanan kahvan sijasta miekan ympärille.

"No mutta hyvää iltaa, Karlon!" majatalonisäntä tervehti Karlonia reippaasti ja tervehti sitten meitäkin. "Mukava nähdä sinua täälläkin päin - ja toit ystäviäkin..."

"No kun tarve hyvälle majatalolle ilmeni, niin kyllähän minä sinut muistin, Robard", Karlon vastasi hymyillen. "Suosittelin paikkaa tälle Iselane Warienille. Puolihaltia on Bandir. Meidän kaikkien on hieman nälkä, joten sinä varmastikin osaat tehdä asialle jotain..."

"Ilman muuta, ilman muuta!" Robert myönteli. "Pistän kokin tuomaan teille heti syötävää... Tänään meillä on lihapataa, herneitä ja vastaleivottua leipää! Ottakaapas itsellenne pöytä, niin minä pistän teille tulemaan hieman olutta - ja rouvalle viiniä, oikein Arbonnerin punaista!"

"Tämä isäntä Robert vaikuttaa hyvin mukavalta mieheltä", Iselane huomautti suunnatessamme yhteen keskisalin vapaista pöydistä, "ja hän näyttää olevan myös taiteen ystävä!" Nainen osoitti ihastuneena salin yhdellä seinustalla, kylmänä olevan takan päällä roikkuvaa upeaa maalausta, joka esitti unikuvamaisesti maalattua lentävää olentoa pilvien keskellä. "En ole koskaan nähnyt galadrianosilaisia haltiamaalauksia näin kaukana niiden kotimaasta!"

Maininta haltioista sai minut höristämään korviani. Galadrianosin haltiavaltakunta oli kaukana Estreasta, eikä tietoa haltioiden viimeisestä suuresta valtakunnasta ollut helppo löytää - ja minähän sen tiesin. Jos Iselane tiesi jotain Galadrianosista ja haltiavaltakunnan sijainnista, niin minun olisi puhuttava aiheesta hänen kanssaan.